NAHKAA SISUSTUKSESSA

torstai 3. elokuuta 2017


Täällä on kesän aikana taas tuunailtu vanhasta hieman trendikkäämpää, tai ainakin yritetty. 
Joitakin vuosia sitten hankittu tv-taso on edelleenkin kuin uusi mutta sen liiallinen maalaisromanttisuus ei miellytä silmää enää ei sitten millään. 
Sen verran kallis oli tuo tv-taso ettei sitä ole raskinut vaihtaakaan eli viisain on ollut miettiä vain kuinka siitä saisi vähemmän romanttisen. 


Ikeahan oli taas se pelastava enkeli. Sinne oli uutuutena tullut nahkaisia vetimiä 2kappaleen paketeissa. Nappasin kaksi pakettia mukaani ja kotona mies tuunasi hetkessä valkoisten nuppien tilalle nahkaiset vetimet. 





Muutos ei ole suuri mutta riittävä. 
Kahden vetimen paketti maksoi noin kymmenen euroa. 

Jossain vaiheessa vaihdan neidin huoneen lipastoonkin samanlaiset. 

Kiitos Ikea, se se pelastaa useasti ja halvalla. 

37 kommenttia:

  1. Mieki viimeksi noita kattelin, mutta ei olut vielä hyllyyn tullut. Näin yhdessä lipastossa ja näytti hyvältä. Hieno muutos ja ei tosiaan maksanut paljon :) Mie miettinyt tuskaisesti, että mihin ite vois laittaa? Ei oikein ole paikkaa. Miettinyt jos teettäis suutarilla yläkerran wc-tilaan uudet vetimet ko pitää olla pitemmät. Sais vähän uutta ilmettä sinne ko siellä ei ole n.15 vuoteen tapahtunut mitään uutta. Ihanaa vko loppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä edes henkilökunta tiennyt näistä. Ihmettelilvät vain mistä olin moisen oletuksen keksinyt :)
      Totesin että jossain blogissa näin tällaiset ja ne oli teiltä ostettu :D

      Poista
  2. Nuo ovat tosi kauniit, sopivat hyvin. Onko niistä hyvä vetää laatikko/kaappi auki ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihanat. Ei ne ehkä ainakaan tuohon hyllyyn parhaat ole kun tuossa ei ole kiskoja avustamassa laatikon liukua mutta varmasti toimisi paremmin jossain kiskollisessa lipastossa. Onneksi noita laatikoita avataan todella harvoin.

      Poista
  3. Se pelastaa yleensä aina :D Näyttävät oikein kivoilta ja sopivat valkoiseen loistavasti!

    VastaaPoista
  4. Oi, nehän sopii kuinka nenä päähän :)
    Kyllähän sitä tuunaisi kaikenlaista mutta kun ei ole aina taitoja.. Niinkuin käsitöitä olen tosi huono. Juuri ja juuri osaan koneella suoraa ommella..:) Mukavaa Viikkoa ystävä hyvä❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanat <3
      Joo kyllähän tuota tekisi vaikka ja mitä mutta monesti osaaminen on esteenä itselläkin.
      IHanaa viikonloppua Ystävä rakas.

      Poista
  5. Onpas hienot ja ilme muuttui heti tv-tasossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, tykkään kyllä itsekin.

      Poista
  6. Hauskasti uudistunut lipasto! Pienellä työllä näkyvä muutos!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti sitä juuri niillä pienillä jutuilla saa isoakin aikaiseksi.
      IHanaa viikonloppua sinnekin.

      Poista
  7. Pienellä muutoksella saa ihmeitä aikaan. Ikea on monesti pelastanut minutkin pikkujutuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienistä monesti ne muutokset lähtee <3

      Poista
  8. Pienellä muutoksella lipasto sai ihan uutta ilmettä. Kiitos vinkistä, meilläkin voisi tehdä tuollaista tuunausta. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä edullinen tuunaus, eli vetimiä vain hankkimaan :)

      Poista
  9. Vautsit, tulipa kiva ja edullisesti, täytyy minunki alkaa miettimään, mihin nuita vois käyttää :)

    Ihkua loppuviikkoa Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin kivat, nyt vain kaapinovi tuunaamaan :)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin <3 nautihan lomastasi.

      Poista
  10. vau...
    Meillä on huomenna tarkoitus poiketa Ikeaan, ihan miehen kanssa ja hän ehdotti puolivahingossa ;) ei voinut enään perääntyä, kun nappasin sen sanoista kiinni :D

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mites se mies nyt silleen meni lipsauttamaan 😂😂

      Poista
  11. Tosi kivat ja tuovat mukavaa särmää <3 Ihania unia Nanni muru <3

    VastaaPoista
  12. Tosi,tosi kivat nuo vetimet! Nahka on tosi kaunis materiaali ja tuo ihan omaa särmää sisustukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ja sillä saa helposti muutosta aikaan.

      Poista
  13. Hyvä muodonmuutos. Ikea on parasta sitten tiskinkuivauskaapin keksimisen, tuli valikoimia, hinnat kohdalleen ja luovuutta peliin.

    VastaaPoista
  14. Kiva pieni muutos :) Minäkin olen nykyään ihan Ikea-fani. Sieltä aina löytää kaikkea kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikea on kyllä uskollinen paikka, sieltä löytyy aina jotain kivaa.

      Poista
  15. Todella pieni muutos mutta tuo just riittävästi särmää tuohon romanttiseen tyyliin. Pisteet tälle! :)

    VastaaPoista
  16. Nyt täytyy kyllä harmitella Ikean hitautta näiden vetimien suhteen. Laitoin keväällä puuseppäpojalle lipaston tilaukseen ja siihen halusin nimenoman nahkavetimet. Ja sitä nahkaa sitten etsittiin suutarilta ja niitä kiinnitys pultteja. Ja nyt niitä saa valmiina Ikeasta!!
    No, mulla on kyllä sitten aavistuksen verran uniikimmat, vaikka todellakin olisi nuo ikealaiset kelvannut.

    Pienillä asioilla saa monesti ison ilon, kuten tässä teidänkin tapauksessa :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on pitkään ollut mustaa nahkaa kaapissa ihan noita vetimiä varten mutten ole saanut aikaiseksi leikata sitä enkä hommata niihin oikeita ruuveja jne... no onneksi nyt sain laiskailla kun Ikea pelasti tilanteen.
      Ihanaa viikonloppua muru <3

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -