KIVA - KAMALAMPI - ÄLLÖTTÄVIN HAASTE

lauantai 28. lokakuuta 2017


Blogeissa pyörii aika ajoin erilaisia haasteita. Osaan haluaa itsekin tarttua ja osa jää unholaan samantien kun koneen sulkee. 

Satulinna-blogissa oli haaste asioista joista tykkää ja joista ei tykkää, tähän ajattelin heti, että ton mä haluan toteuttaa.
Kuviksi valitsin nyt syksyn mittaan nappaamani syyskuvat. 


Kamalin ruoka - olen melkoisen moniruokainen. En voi sanoa olevani kaikkiruokainen, sillä silmissäni alkaa vilisemään maailmalla tarjottavat kummajaisuudet enkä todellakaan haluaisi mennä maistelemaan mitään apinanaivoja. En tykkää rössypotuista joka on alueemme herkku, ainakin joidenkin mielestä. Minusta se näyttää valmiiksi jo kertaalleen syödyltä. Anteeksi kaikille niille, joille rössypottu on suurinta herkkua. Pizza, ei ole tosiaankaan kamalin ruoka mutta en vain tykkää siitä, paitsi kotona tehdystä, sitä ei lasketa. 

Herkku ruoka - no niin tähän kohtaan voisinkin sitten jumittua loppuaamuksi. Aikalailla peruskotiruoka saa pisteet minulta. Kodin ulkopuolella rakastan kiinalaista ruokaa, lohiruoat sekä tottahan toki pihvit. Nam.

Kahviherkku, jolle sanon ei - ai onko sellaisiakin herkkuja olemassa? 

Ja kahviherkku jolle sanon KYLLÄ - niinpä niin, varmaan lähes kaikelle herkulle sanon kyllä ja sen huomaa levenevistä istuinlihaksista.


Telkkariohjelma jota en katso - aika vähän tuota tulee katsottua mutta ohjelmat joita varsinkaan en katso on ne mitkä lie Paratiisihotellit vai mitä ne nyt onkaan? Urheilua en katso, enkä mitään mistä tulee tahtomattaankin pahamieli. 

Telkkariohjelma, jota katson - Sinkkuelämää, mieheni mielestä jo ainakin miljoonannen kerran mutta se on aina yhtä hyvä. Syke, StandUpia ja ... ei tuu tällä hetkellä muuta mieleen. 

Inhokkisää - märkä, pimeä sää eli aika lailla syksy.

Lempparisää - kuiva, tuuleton sää. Ihan suosikkini on tietenkin kaunis kesäsää.

Kamalin musiikki - joku metalli vai mitä se on jossa laulaminenkin kuulostaa vain karjumiselta.

Paras musiikki - no ysäreitä ei voita mikään mutta tykkään niin paljon muustakin. Musiikki joka nostattaa tunteita.

Kamalin aika vuorokaudesta - sunnuntai (sitähän sä kysyit). En tiedä onko sen kummemmin inhokki kellonaikaa mutta lapsuudestani saakka sunnuntait ovat olleet todella ahdistavia. 

Paras aika vuorokaudesta - perjantai ja viikonloppuaamut.

Tästä menetän hermot - siellä täällä venyvät vaatteet ja romut joista olen jo sanonut sekä ruokapöydässä piereskelystä.

Tästä rauhoitun - talli ja hevoset, niissä on jokin kumma maaginen taika joka saa unohtamaan ihan kaiken muun maailman ympäriltä. Mieheni rauhallinen läsnäolo saa myös tuntemaan oloni turvalliseksi. 


 Huonoin mielialani - ensimmäiseksi tuli mieleen paniikkikohtaus mutta ei se taida olla mieliala vaikka se aiheuttaakin mielialoija. Menkkojen alla olen ärsyttävän huonotuulinen jolloin menetän hermoni kotona jokaisesta asiasta, siitä en tykkää itsekään yhtään. 

Paras mielialani - perheen kanssa onnistuneesti vietetty aika saa ihanan levollisen ja onnellisen fiiliksen aikaiseksi. 

Kodin turhake - rikkaimuri on meillä jäänyt todella käyttämättämäksi, tuolla se vain pölyttyy eikä siinä koskaan ole akkua silloin kuin sitä oikeasti tarvisi. 

Paras tavara - induktioliesi, sen asentaminen pienen keittöremontin yhteydessä muutama vuosi sitten oli yksi parhaimpia hankintojamme. Auto. 

Vaate, jota en suostu pukemaan päälleni - ekana mieleen tuli napapaita, joskus nuorena niitä tuli pidettyä mutta tämä ikä ja tämä kroppa, eiköhän siinä ole tarpeeksi perustelua. 

Vaatteet joissa viihdyn - pieruverkkarit -  se vain tuli ekana mieleen, kauniimmin sanottuna ihanan rennot kotivaatteet jotka eivät purista mistään. 


Haju, jota en kestä - väkevä virtsan haju jota on vaatteessa monen viikon edestä. Salilla törmää joskus pinttyneeseen hien hajuun joka saa silmätkin kirvelemään (eikö niitä salivaatteita voisi joskus pestäkin) kutsun tuota hajua miehelleni persehieksi (anteekis tuota ei varmaan olisi saanut julkaista) sekä liiallinen hajuveden käyttö. 

Paras tuoksu - vauvat, hevoset, puhdas koti, mieheni tuoksu suihkun jälkeen. 


Kamalin luonteenpiirre ihmisellä - selkäänpuukottaminen, täydellisyyden esittäminen, epäasiallinen käytös toista ihmistä kohtaan. 

Mukavin luonteenpiirre ihmisellä - avoimuus, iloisuus, aitous, toisten huomioon ottaminen. 

Tällainen haaste, olipas se helppo ja mukava toteuttaa. Olisi kiva kuulla sinun inhokkiasia ja lempiasia. 

Oikein ihanaa lauantaita kaikille, meillä näyttää olevan se inhokkikelini eli märkää. 


17 kommenttia:

  1. Mannapuuro,etanat, läski siis lihassa oleva. Siinä muutama ruoka mitä en syö. Tykkään kalasta,lihasta,laatikko ruuasta..
    Ehkä se vesisade on huonoin keli.
    Siinäpä jotain..
    Niin ja töissä on lapset kyllä ihania,he lohkasee aina jotain hauskaa. Halivat ja kyselevät loputtomiin. :D Piirsivät minulle ja mie tieten kysyin että mitä tässä on niin,sain vastaukseksi että sinun pitää ite kattoa mitä siinä on :D
    Rakastan aikaa perheen kans ja inhoan suuria ihmismassoja. Ahdistaa moinen ihmispaljous.. Vaikka jos ihan pienetkin ryhmät ja tutut ihmiset ja asiat saa myös saman tunteen.
    Tykkään iloisista,ja hauskoista ihmisistä joiden kanssa voi myös keskustella. Inhoan ihmisiä jotka luulee tietävänsä asiat toisten puolesta ja muutenkin tyhjä möykkääminen.. Huonot käytöstavat.
    Mukavaa viikonloppua ihana Nanni ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin joo noi etenat, yök. Mutta mannapuuro on meidän perheen suosikkia ja paljon kanelia päälle.
      Sulla on kyllä siitä kiva työpaikka, että saa lasten kanssa puuhata, niiltä lähtee aina niin hauskoja lohkasuja.
      Olen samaa mieltä sun kanssa noista kaikkitietävistä ihmisistä, huoh eihän sellaisia kukaan jaksa.
      IHanaa viikonloppua ihana Ystävä <3

      Poista
  2. Nanni voihan pieru sentään, meikäläistä ei pieru kyllä häiritse niin missään, paitsi pidätettynä. ;) Ja just kun ajattelin tilata pizzat tyttärelle ja meille, kun muut mökille? Juu ihmisissä feikkiys on oudointa, että esittää jotain muuta kuin en ole, sitä on vaikea ymmärtää, koska on helpointa olla ihan oma itsensä. :)

    Ihanaa viikonloppua Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakaan ei kyllä pierut muuten haittaa mutta en tykkää että ruokailun aikana joku töräyttää kunnon kakanhajut toisten haisteltavaksi :P
      Hampurilaiset on enemmän mun mieleen mutta kyllä mie sitä pizzaakin syön jos muuta ei ole.
      Ihanaa viikkistä sinullekin <3

      Poista
  3. Nämä on niin kivoja postauksia :)
    Pieruverkkarit ovat just parhaat ;)

    VastaaPoista
  4. Heh, mehän ollaan enemmän samankaltaisia kuin uskommekaan. Niin paljon oli samanlaisia vastauksia.

    Suloista lauantaita, pian nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis ihmekään, että tulemme niin hyvin juttuun <3
      Muutaman päivän päästä nähdään :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tää oli kyllä haska.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  6. Niin on meilläkin, inhokkikeli :( Kiva haaste, paljon oli yhtäläisyyksiä.
    Niin ja ihanat kuvat ♥ Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä niin koiranilma ettei koirakaan suostuisi ulos jos sellainen olisi.
      Ihanaa sunnuntaita :)

      Poista
  7. Kiva haaste 😊 tälläiset on kivoja kun tutustuu taas vähän paremmin kirjoittajaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinpä, siksi niitä on omastakin mielestä aina kiva lukea.

      Poista
  8. Kiva oli lukea sun vastaukset :) Nyökyttelin tosi monessa kohtaa - ja tuo hajukohta nauratti :D Ihan samaa mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kammottavia hajuja on maailma pullollaan mutta noi nyt tuli ekana mieleen :D

      Poista
  9. Kiva postaus ja nauroin täällä ääneen sinun osalle vastaukselle, hauskoja :) Pitääpä tarttua itekki haasteeseen, näitä on välillä mujkava tehä. Mullakin on pieruverkkarit jalassa ja parasta ko ei purista mistään ja tietysti villasukat jalassa :) Ihanaa alkavaa viikko sinne <3

    VastaaPoista
  10. Tää on niin hauska postaussarja :)

    Pieruverkkarit rulettavat :D Ihanaa sunnutnaita <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -