KEITTIÖN UUSI KUNINGATAR

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ideani yleensä saavat alun netistä, instasta, blogeista tai vinkkinä ystäviltä. Tämä sisustusidea lähti kun ystäväni lähetti kuvaviestin upeaakin upeammasta Formarin Yhdessä-pöydästä.
Siinä sitä yhdessä huokailtiin lähes täydelliselle keittiönpöydälle ja tuumailtiin, että josko joskus eläkeikäisenä sen raskisi hankkia. 
Pöydän "huokea" lähes kahden tonnin hinta ei saanut meikä tyttöä hyppäämään siltä seisomalta saappaisiin ja hyökkäämään kauppaan vaan täytyi hetken sulatella näkemäänsä. 

Jos voittaisin lotossa niin ehkä sitten... koska en halunnut jäädä odottelemaan niinkin varmaa rikastumista kuin lottovoitto päätin, että kyllä minä edullisemminkin itselleni löydän melkein yhtä ihanan keittiön kuningataren. 

Pitkään olin muutenkin puhunut uuden pöydän hankinnasta niin tuo suomalainen design-pöytä toi vain pisteen iin päälle, uusi pöytä on saatava ja sillä selvä. 





Muutamilla sisustus painotteisilla insta-sivuilla vilahteli ihastuttavan näköinen pöytä ja varoen uskaltauduin utelemaan, että mistähän mahdollinen pöytä olisi hankittu.  Pelonsekaisin tuntein odottelin vastauksia ja olin ihan varma, että vastaus olisi tyyliin "Vepsäläiseltä". 
Olin pudottaa silmät päästä ja hampaat suusta kun eräs vastasi että pöytä on ostettu Ikeasta. Sillä sekuntilla menin Ikean sivuille, selasin ja selasin kunnes tutun näköinen pöytä löytyi. Hintaa ihanuudella oli vaivaiset 169€. Se on siinä. "Hohoiii rakas puolisoni, arvaapas minne me mennään lauantaina"?

Olin täysin varma, että ideani tyrmättäisiin täysin mutta olinkin väärässä. Mies lainasi kaveriltaan pakettiautoa ja niin me köröteltiin päiväreissu Ruotsin puolelle. 

Kotia kantautui kaksi painavaa pakettia ja jännitin suuresti, että kuinka pieneltä pöytä näyttäisi livenä. Mahtuisiko siinä kunnolla istumaan, saatikka syömään. Pöytä olikin juuri oikean kokoinen keittiöömme, ei liian pieni eikä liian iso. Keittiön ilme muuttui suuresti ja pöydän ansiosta keittiössä mahtuu liikkumaan ihanan vaivattomasti. 

Tänään tuli pöydän kokokin testattua oikein urakalla, sillä kahvittelimme kahdeksan ihmisen voimin ja myöhemmin meitä lounasti pöydän ääressä kuusi ihmistä. Hienosti mahtui lautaset ja ihmiset pöydän ääreen. Koska perheessämme lounastaa päivittäin neljä ihmistä on kyseinen pöytä juurikin sopivan kokoinen meideän käyttöömme. 

Voisiko sinun haaveissa olla pyöreä pöytä vai onko se ehdoton NO?






Olipas ihanaa ottaa kuvia kun päivän parhaimpaan hetkeen valoa tulvi melkein kuin kesällä. Koti näytti kivan valoisalta ja mieli halajaa jo kohti aurinkoisia keväthankia. 


66 kommenttia:

  1. Onpas hyvä löytyö, eikä tod kallis :) Meilläkin pyöreä pöytä ja sen äärellä mahtuu yllättävästi väkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ihan rakastunut hankintaamme. Se oli parempi kuin osasin kuvitellakaan.
      Yllätyin kuinka hyvin tuohon mahtuu istumaan isompikin porukka.

      Poista
  2. Upea pöytä, ihanaa kun löytyi!
    Ikea pelastaa kyllä monessa asiassa ja mikä parasta, ei tarvi maksaa maltaita!
    Hyvää uutta viikkoa ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikea on kyllä mahti paikka, sieltä tekee loistavia löytöjä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  3. Upea pöytä!Minä oon niin miettinyt pyöreää pöytää meidän pikkuriikkiseen keittiöön, uskon että joku päivä meillä semmonen onkin 😊 Kiitos Nanni vinkistä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, hankkikaa ihmeessä. Pöytä antoi uskomattomasti lisätilaa keittiöön ja silti sen ympärille mahtuu yllättävän monta istujaa <3

      Poista
  4. No ei ehdoton ei,mutta nyt meillä on ovaalinmallinen pöytä ja olen siihen tyytyväinen. Mikäs sen ihanenpaa kun löytää jotain ihanaa jonka voi käydä kotiuttamassa ☺
    Unet katosi jonnekin,mutta on hyvää aikaa kirjoittaa blogiisi. Mukavaa Maanantaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsinkin kun se ei maksakaan edes paljoa. Ostettiin tuo kirpparilta saamallani tuotolla, eli melkein vois sanoa että "ilmainen".
      Voi ei, yöunien karkaaminen on tosi ärsyttävää, mulla ne katos viime yönä neljältä ja tottakai nukahdin just ennen kellon soittoa :( se jos mikä ottaa aivoon.
      Ihanaa työviikkoa ihanuus <3

      Poista
    2. Sepäs on vielä ihanempaa kun saa ostettua melkein ilmaiseksi😃
      Meillehän tuo keittiönpöytä tuli facebookin roskalavalta ja se vanha ruskea lähti konttiin. Oli sekin menny kaupaksi..
      Mukavaa Keskiviikkoa 🤗

      Poista
  5. Meille kotiutui ennen joulua pyöreä pöytä. Ja ollaan niin tykästyneitä siihen. Se on 120cm halkasiljaltaan ja todellakin porukkaa mahtuu ympärille ja keittiössä on kuitenkin enemmän tilaa liikkua kuin ennen:) Pyöreitä isoja liinoja vain ei tahdo löytyä valmiina mistään. -Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pöytä on 118cm eli lähes saman kokoinen kuin teilläkin. Yllätyin totaalisesti kuinka hyvin siihen mahtuu porukkaa ympärille. Itse ratkaisin tuon liina probleeman tuolla tarjottimella, mutta miksipä siihen ei voisi laittaa vaikka pitkää kaitaliinaa, vai mitä olet mieltä? Olisiko se pahan näköinen? Pitääkin joku päivä kokeilla.

      Poista
    2. Totta kaitaliinakin varmaan käy :) Ajattelin lähinnä isoa pyöreää liinaa jos joskus esim. juhliin laittaisi pöydälle.

      Poista
    3. No joo, olet ihan oikeassa. Jäin pohtimaan tuota liina asiaa ja mieleeni välähti että miltä se Marimekon iso Fokus kangas näyttäisi tuossa? Varmaan muutes aika tyylikkäältä. Toki sille tulee äkkiä hintaa aika ruhtinaallisesti mutta jos juhliin ajattelee liinaa niin olisi se ainakin upea. Vai mitä sie olet mieltä?

      Poista
  6. Toi pöytä on kyllä niin <3 <3 <3 Teillä on kivasti tuoleissakin tuota koivun väriä reunoissa. Ukkelia on lämmitelty, vielä ei ole suostunut vaihtamaan meidän pöytää. Jos oliskin tilaa säilyttää vanha pöytä varuiksi, hakisin tuon pyöreän heti tänään. Eikä tuo tarjotinkaan pöydällä näytä yhtään pöllömmältä...

    Ihanaa uutta viikkoa muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomasin että noi tuolit mätsää pöytään kuin nenä päähän. Meidän vanha pöytä meni toistaiseksi varastoon odottamaan kesän juhlia, sitten se hetkeksi haetaan esille, muutoin se joutaa vaikka myydä.
      Tarjotin on kyllä kuin tehty tuohon pöytään.
      Ihanaa viikkoa sinnekin, milloin me nähtäis seuraavan kerran?

      Poista
  7. Onhan se ihana! Meille pitäisi olla niin iso pyöreä pöytä, että tuskin sellaista olisikaan, että mahtuisi ainakin kuusi henkeä ja usein enemmänkin. Teille sopii hyvin, kun teitä ei ole niin montaa. Ihana löytö! Täällä on sohva myyty melkein... toivottavasti tänään lähtee meiltä. Ihanaa viikkoa 💓 Joku päivä pitäs taas treffats 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohonkin mahtuu helposti kuusi ihmistä syömään. Alkuun haaveilin 140cm pöydästä mutta sellaisia ei helpolla löydä ellei osta tuota suomalaista ihanuutta, sieltä löytyy kaksi isompaakin kokoa.
      Meidän pitää suunnitella kahvitreffit.

      Poista
  8. Kaunis ja simppeli pöytä! Ja valo tosiaan tekee niin paljon, sieltä se kevät tulla puksuttaa! Oikein mukavaa uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana <3
      IHanaa kun tulee kevät ja sen myötä kesä.

      Poista
  9. wautsi, juuri sopiva :) Kaunis! Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana löytö? Ihanaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  10. Kaunis pöytä ja näyttää niin kepeältä!
    Ikea on siitä hyvä paikka, että sieltä tekee löytöjä edullisesti.
    Kivaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana löytö? Ikea on kyllä varsinainen aarreaitta.
      Ihanaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  11. Oi miten kaunis pöytä! Harmi kun meillä on niin paljon väkeä, ettei riitä koko... mutta todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään tuosta kyllä tosi paljon, onneksi uskalsin hankkia vaikka mietin että onko yhtään käytännöllinen.

      Poista
  12. Just ihanan simppeli ja nätti! Ja pyöreät pöydät on mun mielestä melkoisia tilaihmeitä. Jotenkin niitten ääreen tuntuu mahtuvan paljon enemmän porukkaakin ihan vaivattomasti, kun ei ole kulmia rajoitteena.

    Ja muutenkin tykkään, että on jotain pyöreää kaiken kulmikkuuden vastakohtana. Meillä ne on lähinnä mattoja ja pieni sivupöytä olkkarissa.

    Valoisaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO itsekin huomasin viikonloppuna saman homman että tuohon mahtui kohta paremmin porukkaa kuin perus pöydän ympärille.
      Olin jotenkin tosi kyllästynyt siihen vanhaan pöytäämme, se vaikutti niin isolta rotiskolta.

      Poista
  13. Kaunis pöytä ja tuolit!
    Haluatko kertoa mistä olet tuolit ostanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Tuolit ollaan ostettu pari vuotta sitten Kruunukalusteesta. Olivat muistaakseni 60€/klp paikkeilla ja ollaan kyllä tykätty että hyvä ttuolit on olleet :)

      Poista
    2. Kiitos, olen kyllä samaa mieltä.

      Poista
  14. Onpa kaunis pöytä! Hieno löytö ja tosi hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  15. Näyttää tosi kivalta. Mä tykkäisin pyöreästä pöydästä, mutta meille ei mahtuisi niin iso että koko lauma mahduttais samaan paikkaan.
    Ehkä mä haaveilen isosta keittiöstä joskus tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie haaveilen kokonaan uudesta keittiöstä mutta miksi, oi miksi se on niin kallis hankinta.

      Poista
  16. Tuo on niin kaunis pöytä. Meillä vastaava keittiössä, koottu irto jalasta ja kannesta. Ja, onneksi maltoit hankinnan kanssa ja löysit edullisemman version.
    Pöytä näyttää hyvältä kauniissa keittiössänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei minun palkalla olisi ikinä ollut mahdollista ostaa lähes 2000 pöytää tai ehkä korkeintaan miljoonalla osamaksuerällä :D

      Poista
  17. Voi miten kivalta näyttää tuo pöytä ja tuohan on ihan täydellisen kokoinen:) Teillä on ihanan valoisaa ja kaunista♥ Meillä ei ole koskaan ollut pyöreää pöytää, mutta kyllä minä sellaisenkin voisin kotiini hyvin ottaa:) Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde, kyllä tuohon valoisuuteen saikin odotella mahdollisimman valoisaa päivää. Onneksi kesää kohti mennään.
      Suosittelen lämpimästi pyöreän pöydän hankintaa.

      Poista
  18. Yleensä Ikea pelastaa, kun saan jonkun päähänpinttymän ;) Meillä on ollut myös pyöreä pöytä ja tykkäsin siitä suunnattomasti. Tähän talon keittiöön se ei sopinut ja ruokailutilaan halusin pöydän johon sopii suku ja ystävät, eli miehen puuseppäystävä sitten sellaisen meille teki ja siitä pöydästä en kyllä helposti luovu <3

    Talvista viikkoa sinulle Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikea on kyllä varsinainen aarreaitta.
      Itsetehty pöytä on varmasti todella upea eikä siitä helpolla raski luopua.
      Ihanaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  19. Kylläpäs näyttää kivalle. Juuri teidän näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö olekin tosi ihana. Sun pitää tulla viikonloppuna kahvittelemaan mun uuden pöydän ääreen<3

      Poista
  20. Täydellinen löytö ja aivan ihania myös nuo kaikki astiat pöydän päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ihan rakastunut hankintaamme. Meiluisista astioista teekin maistuu paremmalle :D

      Poista
  21. Hieno pöytä ja koko kokonaisuus!
    Joskus olen itsekkin miettinyt pyöreää pöytää.
    Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi pyöreää pöytää, ollaan oltu tosi tyytyväisiä.
      IHanaa viikkoa sinullekin.

      Poista
  22. Pöytä sopii keittiöösi todella hienosti! Tuli tyylikäs kokonaisuus :)

    Meillä on joskus ollut pyöreä pöytä, tykkäsin siitä, mutta se jäi meille pieneksi. Meillä keittiön pöytä on minun etätyöpisteeni ja lasten läksyjen tekopaikka, joten kokoa saa olla reilusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, tykkään tuosta tosi paljon. Keittiön ilme muuttui yhden pöydän myötä todella radikaalisti. Pyöreän pöydän myötä keittiöön tuli kivasti lisätilaa vaikkei meillä kovin ahdas keittiö olekaan. Toki tuossa tosiaan ei ehkä isosti työpöytä tilaa ole.

      Poista
  23. Kyseinen pöytä on just eikä melkein teille ja pyöreä pöytä olisi muutenkin ihana, siinä ei tarvitse huudella pitkän pöydän päähän, vaan kaikki osallistuvat keskusteluun mukavalla tavalla. Teillä on kaunista. <3

    Ihanaa tiistaita Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana. Tuo on kyllä totta että ollaan lähempänä mutta silti kaukana toistemme kyynerpäistä :D
      Kiitos ihana Tiia ihanista sanoista <3
      Ihanaa tiistai-iltaa <3

      Poista
  24. Onnittelut kauniista pöydästä! Tosi hienosti sopii teille.
    Ilman muuta ottaisin pyöreän pöydä jos tila olisi sopiva.
    Kivaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen ihan rakastunut hankintaamme. Se oli parempi kuin osasin kuvitellakaan.

      Poista
  25. Ihan nappi ostos! Sopii hyvin ja on sellainen keveä yleisilmeeltään.Kysyin just mieheltä sopisko meidän keittiöön pyöreä pöytä sillä meillä vähän ahdasta nykyisen pöydän kanssa ja pyöreä pöytä vois olla ratkaisu.Kiitos ♥ Täytyykin googlata sillä meidän värimaailmaan voi olla hankalampi pyöreää löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, tykkään tuosta tosi paljon. Keittiön ilme muuttui yhden pöydän myötä todella radikaalisti. Pyöreän pöydän myötä keittiöön tuli kivasti lisätilaa vaikkei meillä kovin ahdas keittiö olekaan.

      Poista
  26. Passaa oikein hyvin pyöreä pöytä teille ja pyöreän pöydän ympärille mahtuu kyllä yllättävän paljon porukkaa istumaan. Meillä pöydän halaisija 110cm ja viisi mahtuu hyvin istumaan :) ja tilaakin tuli keittiön jotenki enemmän :) sekä kaikista kivoin, että näkee kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana, miekin niin tykkään.
      Meillä tuo on 118cm ja tosi hyvin mahtuu sakki ympärille.

      Poista
  27. Sopii tosi kivasti teille tuo pöytä! :) Ja mainiota, kun kaikki ovat lähekkäin ja pystyy keskustelemaan kaikkien pöydässä olevien kanssa. Hassua, että köröttelette tuosta noin vaan Ruotsin puolelle Ikeaan! Jotain mitä ei länsirannikolla asuva ymmärrä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykätään tuosta tosi paljon, oli kyllä hyvä hankinta.

      Poista
    2. Karkasi kommentti kesken kaiken (blondi kun olen)
      Joo tästä hurauttaa Ruotsin puolelle reippaassa tunnissa ja rajan ylittää ihan vaikka kävellen tai autolla ilman mitään tulli juttuja jne...
      Itse olen melkein koko ikäni asunut rajan pinnassa niin itselle tuo on niin normaalia ettei osaa ajatellakaan ettei joku ole tuolleen koskaan tehnyt :D

      Poista
  28. Hieno pöytä ja sopii teille niin hyvin!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eikö olekin lähes täydellinen.
      Ihanaa viikonloppua.

      Poista
  29. Pyöreä pöytä on kyllä kiva vaihtoehto peruspöydän sijaan. Voisin ottaa pyöreän pöydän meidänkin keittiöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykätään tuosta tosi paljon ja se on saanut paljon kehuja kaikilta jotka tässä on kahvilla piipahtaneet. Eli hankinta on ollut kyllä osuva.

      Poista
  30. Hyvältä näyttää uusi pöytä, ja toimivalta ennen kaikkea. Sisustusfriikkinä alkoi heti kiinnostamaan millaisesta keittiöstä haaveilet? Oletko tehnyt aiemmin jotain keittiöremppa -haavepostausta? Jos et, niin sellaista voisin toivoa ;) Nykyinenkin kyllä näyttää kivalta ja toimivalta sekä sopii teidän talon henkeen. Erityisesti tykkään noista välitilan laatoista, ne on jotenkin tosi freesit kun yleensä näkee vaan jotain perus valkeita!

    Keittiörempat on kyllä ihan järkyttävän kalliita, ja en kyllä hirveän monta ihmistä tiedäkään joka ihan pikkukummassa sellaiseen ryhtyisi... Toisaalta on ihan mahtavaa että myös pienillä (ja edullisilla) muutoksilla voi saada ihan uuden ilmeen hyväkuntoiseen keittiöön. Esim. kaapinovet ja ala- ja ylälistat voi materiaalista riippumatta maalauttaa, hankkia uudet vetimet ja pöytätasotkin vaihtaa suhteellisen helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, kiitos Katri postausaiheesta sekä kommentista.
      Heti alkoi päässä raksuttamaan jo millä tavalla voisin keittiöremppa postauksen toteuttaakkin.
      Meidän keittiö on vajaa 9vuotta vanha eli ei niin kamalan vanha mutta niin tylsä, mikä taas ei kannusta millään muotoa keittiöremonttiin varsinkaan juurikaan tuosta syystä mitä sinäkin mainitsit, eli kallishan se on kuin timantti. Teimme pari kesää sitten pienen keittiöremontin jossa vaihtui vanhan hellan tilalle uusi, todella toimiva hella ja sen myötä keittiön ilmekin hieman nykyaikaistui. Keittiömme on suht toimiva eli tosiaan siinä minua ärsyttää oikastaan ja ainoastaan sen tylsyys (haluaisin modernimman keittiön) sekä kaapinovien huono laatu. Tai liekö laatu edes huono mutta niiden ei tarvitse kuin nähdä rasvaiset sormen jäljet niin kas... johan on ovet täynnä rasittavia sormenjälkiä jotka eivät lähde ilman dynamiittia. Vaikken olekaan mikään siivousfriikki niin sormenjäljet vain saavat verenpaineeni kohoamaan melkoisella vauhdilla.
      Huh hei tulipas melkoinen sepostus :D

      Välitilan laattoihin pitää sanoa vielä sen verran, että pitkään olen miettinyt että maalaisinko ne valkoiseksi ihan vain sen vuoksi että keittiömme valoisuus lisääntyisi mutta toisaalta tykkään noista laatoista vielä tosi paljon niin en raski niitä sotkea malailla, ainakaan vielä.
      Mutta siis.... kiitos kommentista. Otan toiveen ilolla vastaan ja rupeankin sitä pikkuhiljaa miettimään.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -