KUN KORVIEN VÄLISSÄ VIIRAA, ANTAA YSTÄVÄ PETTÄMÄTTÖMÄN NEUVON

keskiviikko 31. tammikuuta 2018


Hiidenkirnu Rovaniemi

Muutama vuosi sitten sairastuimme yhtä vaille koko perhe norovirukseen. Noro voi jyllätä pahimmillaan päiviä ja olo menee tuossa ajassa jo kohtalaisen heikoksi. 

Tuollaisen taudin aikana mieli ehti tehdä jo melkoiset temput ja melko pian huomasin heittäneeni kirveen kaivoon ja luovuttaneeni. Ja kyse oli kuitenkin vain rankemman puoleisesta mahataudista.   Kyllähän minä sairaalassa työskentelevänä tiedän, että maailmassa on paljon pahempiakin sairauksia kuin yksi kakkatauti mutta kerropa se mielensopukoille. 
Huomasin monesti ajattelevani sohvan nurkassa makoillessani, että tällainen tämä olo tulee jatkossa olemaan, että tässä tätä nyt oltiin, kiitos ja hei. 

Vaikka tiesinkin, että tämä tulee ja jossain vaiheessa menee niin silti onnistuin provosoimaan itseni hermoromahduksen partaalle. 
Taudista selvittiin ja pian pääkoppakin sai rauhan. 

Mutta tuosta taudista taisi jäädä pään sisään jonkin asteinen sairastelumuisti. 
Vuoden vaihteessa olin jälleen vatsataudissa ja jo ensimmäisen vessareissun aikana aloin kokemaan pienoisia paniikkikohtauksen tuntemuksia. Muisto siitä edellisestä kerrasta läsähti päin pläsiä kuin märkärätti. Vaikka kuinka itselleni vakuuttelin, että on sitä ihmiset ennenkin mahataudista selvinneet niin alakulo ja pieni masennuksen poikanen tuntui hiippailevan sisuksiini. 
Taudin mentyä ohi, lähti myös masennus ja alakulo. 

En siis ihmettele yhtään niiden ihmisten masentumista jotka sairastuvat ihan tosissaan. Kun kroppa sairastaa myös mieli sairastuu. Ihan tosi. 
Tuttavani loukkasi selkänsä vuosia sitten ja joutui luopumaan yrityksestään, työstään ja kaikesta mitä hänen elämässään oli ollut. Tilalle tuli jatkuva tuska joka on läsnä 24/7, myöhemmin myös masennus. Olipa ihminen kuinka vahva mutta kun kroppa sairastuu, on korvien väli kovilla. 


Jostain syystä selkäni on ollut kolme viikkoa kipeä, en ole sitä loukannut mutta kipeä se silti on. Jos sanonta "olet sitä mitä syöt" pitää paikkaansa niin minä olen varmaan tulehduskipulääke, lihasrelaksantti ja emulsiovoide. Niiden varassa on vietetty nyt hyvin tiiviisti ja mikäli aamulla on dosetti jäänyt tyhjentämättä on työpäivästä tullut tuskainen. 

Kuinka selkäkivun kanssa on pärjännyt pääkoppa? Tähän saakka melkoisen hyvin mutta eilen alkoi päähän hiippailemaan valitettavan tuttuja ajatuksia, pahaenteistä provosointia. Huomasin jossain vaiheessa miettiväni, että tätäkö tämä jatkossa tulee olemaan, jokapäivästä kipua selän kanssa. Uskokaa tai älkää mutta osaan provosoida itselleni paniikkikohtauksen uskomattoman helposti, halusin tai en, yleensä en halua. Kun mieli lähtee liikkeelle, niin pian vauhti onkin jo niin huima, ettei sitä pysäytetäkään niin vain. 
Onneksi hädässä ystävä tunnetaan. 

Tänään venyttelin taas selkääni kesken työpäivän ja ystäväni katseli hetken touhuani. Pian hän kysyi että oletko ottanut selkäkipuun Citrafleettiä? Repesin nauramaan ja totesin, että en, sitä lääkettä en olekaan vielä selkäkipuun kokeillut. Toki suolentyhjennyslääke saattaisi viedä ajatukset muualle ja unohdan kokonaan kivun selässäni kun paskon housuihini. Siinä sitä yhdessä naurettiin vedet silmissä ja haettiin uudelleen oikean lääkkeen nimeä. "Siis mikä cipralex se nyt onkaan"? Kannattaisko sitä kokeilla, hän ehdotti uudelleen. Naurulleni ei ollut tulla loppua, eli kun otan masennuslääkettä ja vaikka sen jälkeen suolentyhjennyslääkettä niin en masennu vaikka mulla olisikin pa... housuissa ja siinä samalla unohtuu se selkäkipukin. Kyllä siinä huumoria repiessäni tajusin, että minun tapauksessani nauru on paras lääke. 

Jossain vaiheessa löysimmekin mielensopukoista oikean lääkkeen nimen, sirdalud- lihasrelaksantti. No olipa kyse masennus, -suolentyhjennyslääkkeestä tai sitten lihasrelaksantista niin kylläpäs kunnon nauru tekikin hyvää. Onneksi on Ystävät. 


Millaisia tuntemuksia sairastelu sinussa aiheuttaa? 

26 kommenttia:

  1. Omat sairastelut ei tähän mennessä ole aiheuttaneet mitään vastaavaa. Varmasti johtuu siitä etten ole tuommoista jatkuvaa kipua kokenut. Joku ilta särkee jalkoja tai jotai muuta pientä,josta selviän yhdellä särkylääkkeellä. Oman lapsen sairastaminen aiheuttaa huolta kun pitkittyy,olipa kyse norosta, flunssasta mutta liian kauan kun kestää selaan netistä aikoja lääkäriin. Toinen on puolisoni,nytkin toinen käsi on kipuileva mutta onneksi hän saa nukutuksi.
    Ystäväni on muutama vuosi sitten sairastunut,mutta jaksaa olla tosi positiivinen ja ihana ihminen. Että hän on osannut kääntää sairauden taka-alalle ja elää niin rikasta elämää kuin voi.
    Mukavaa viikkoa 😊 Toivottavasti selkäkipu helpottaa pian..💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tää selkä alkoi ihan yht´äkkiä kiusata, ei ole ennen moista ollutkaan.
      Sairastelu on kyllä rankkaa, kaikki kunnia ja jaksaminen pitkäaikaissairaille, ei ole helppoa heillä :(
      IHanaa sunnuntaita Nunnu <3

      Poista
    2. Ei ole helppoa,mutta ystävämme mielummin esim. Puhuu kaikesta muusta. Ainoa vaiva mikä on niin suonenvedot.. mangnesium pitää loitolla mutta jos mangnesium loppuu ne palaa. Neidin syntymän jälkeen ne jäi..🤔Voihan se olla että vaivat on minulla vain edessäpäin..

      Poista
  2. Selkävaiva on niin tuttua mullekin! ja hihii...hyvä että löytyi oikea lääke😊Mukavaa viikkoa💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en turvautunut suolentyhjennyslääkkeeseen :D
      IHanaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Onneksi on ystävät! Pikaista paranemista! <3

    VastaaPoista
  4. No tuota selkää jo vuosia sairastaneena voin sanoa, että ei se pääkoppa ainakaan helpolla pääse. Kyllä se koville ottaa ja toisinaan sekä fyysiset että henkiset resurssit on aika kortilla. Kipu ei ole mikään helppo seuralainen.

    VastaaPoista
  5. Selkäkipu, niin tuttu juttu mulle! Vuoden ajan oli mulla selkäkipua, mutta nyt alkaa jo helpottamaan. Lepoa raskaista liikkeistä ja venyttely on auttanut! Tsemppiä Nanni , kyllä se vielä helpottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie veikkaan että mulla on pitkät selkälihakset vain niin jumissa eli venyttelyä tosiaan pitäisi tehdä enemmänkin. Selän kanssa ei kehtaisi värkätä kun sitä tarvii loppuun saakka.

      Poista
  6. Mä tässä juuri tällä viikolla olin varma, että kuolen ihan kohta (karseita rytmihäiriöitä ja sen myötä ahdistava olo). Diagnosoin jo itselleni ties mitkä sydänsairaudet ja ajattelin, että kohtapa tästä kuolen sitten ja mieli veti tosi matalaksi. Kunnes - tadaa - tänään rytmihäiriöt ovatkin lähes poissa, joten ehkä jäänkin henkiin :D (Joskus aikanaan noita on tutkittu ja lienevät harmittomia lisälyöntejä, mutta kyllä ne silti tuntuvat tosi kurjille ,kun oikein iskevät päälle. Phuuh...)

    Tsemppiä sinne ja onneksi löytyi naurua ja ehkä oikea lääkekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, rytmihäiriöt on todella ärsyttäviä. Mulla niitä tulee joskus yksittäisiä mutta kerran niitä oli useamman päivän ajan. Ehdin jo kysyä tutulta kardiologilta että mitä mun pitää tehdä ja hän vain nauraen totesi että kyllä sie henkiin jäät :D siihen loppui ne rytmihäiriöt :D

      Poista
  7. Ihana ystävä sulla ja huumori/nauru auttaa moneen vaivaan. Joo, täällä välillä kans selkä ihan jumissa ja ainoa mikä on auttanut niin Kalevalainen jäsenkorjaaja ja myöhemmin liikunta/venyttely. Joskus tuntuu, että omat vaivat on niin mitättömiä kun hyvä ystävä sairastellut vakavasti jo vuosia ja ei taho lääkäritkään ottaa asiaa tosissaan...ihmettelen suuresti lääkärien toimintaa täällä, eikö heillä ole minkälaista ammatti etikkaa??? Valitukset yms. sellaisetkaan ei ole vieneet asiaa yhtään eteenpäin ja ei sairas ihminen haluaa aina vain taistella. Olen tästä aiheesta meinannut blogiini myös kirjoitella, on niin pistänyt tämä asia vihaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori on kyllä tärkeä osa arkea. Hyvä kun muistutit tuosta kalevalaisesta. Mulla tuttu osaa sen homman, voisikin käydä siellä.
      Sie olet tainutkin kertoa joskus tästä sun ystävästä? Hänen kohtalo on kyllä surullista ja tuo aina kummastuttaakin että miksi lääkärit eivät ota vakavasti. Kirjoita ihmeessä, tärkeästä aiheesta kirjoittaisit.
      IHanaa sunnuntai aamua sinne tornioon.

      Poista
  8. Etenkin krooninen kipu on niin kokonaisvaltaista ettei voi olla vaikuttamatta myös mieleen. Tosi hyvä kirjoitus Nanni, ihan kuin omasta suustani vaikken olis osannut näin nasevasti kirjoittakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne kehon kiputilat vaikuttaa niin paljon korvien väliinkin. Terveenä sitä ei aina muista arvostaa että on terve.

      Poista
  9. Kyllä se vaan on niin, että täälläkin on sairastellessa itsesäälikäs olo ja silloin aina mietin, miten pitkäaikaissairaat pärjää. Norosta on pariin kertaan kokemusta, mies työmatkalla, neljä lasta siinä, pienintä imetin ja silloin annoin pullosta, kun itsellä tuli joka tuutista ja mietin, ime ime se pullo tyhjäksi tai äiti oksentaa kohta tähän paikkaan. Huh. toinen noro tuli niin, että tyttären sydänleikkaus oli juuri ja mies ei päässyt heti leikkauksen jälkeen tytärtä katsomaan, koska itse toipui viimeisenä Norosta ja tytärhän sitä ei saanut. Mutta zemppiä Nanni ja muuten selkäkivut vie kaikki voimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pitkään sairastaminen syö mieltä ja hyvinvointia, olipa se sairaus sitten mitä tahansa. Keho kun voi huonoisti niin pääkin voi huonosti.
      Hui, no on se sullakin ollut melkoinen kokemus noiden mahatautien kanssa. Pienten kanssa sitä on kyllä kamala sairastaa jos vielä olet yksin kun pakko ne lapsetkin on hoitaa. Teillä ollut tyttärellä iso ja vaativa leikkaus aikoinaan? Kuinka hän nykyään jakselee.

      Poista
  10. Aihe on sinänsä vakava, mutta minun oli pakko nauraa, kun kirjoituksesi oli niin hauska. Olen yli viisikymppinen ja terve, mutta tässä iässä alkaa pelottaa, että mikäs vaiva minulle tulee tai kohta varmaan jo joku vaiva iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nauraa ja se olikin tarkoitus tuolla loppuosalla, kyllä mekin töissä naurettiin niin että meinasi pissi tulla housuihin.
      Itselläni tuo selkä raitaa olla vain jumissa, ainakin niin olen itse pohtinut mutta en vain saa sitä kuntoon vaikka mitä lihasrelaksanttia kokeilen. Menee vain buranasta maha sekaisin.

      Poista
  11. kun olen kipeä, niin olen hiljaa ja kiukkuinen kuin ampiainen. Välillä en edes puhu jos sattuu, mutta perhe kyllä tietää, milloin antavat minulle tilaa toipua.
    Oma selkäni on luudutettu (=raudoitettu) ja nyt tuli just 10 vuotta täyteen. vuositarkastuksessa lääkärini katsoi kuvia ja kysyi onko se kipeä, kun se on ihan P**ska? Piti ihan miettiä: on jatkuvasti, mutta olen sen kanssa sujut. Tunnistan ennustavat merkit ja osaan toimia niiden mukaan. Ja jos ei ole kipeä, niin olen sitten varmaan kuollut :) Menen siis päivä kerrallaan ja välillä askel kerralaan ;)

    Tsemppiä ja varo, ettei vaan mene pillerit sekaisin, niin että perästä kuuluu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla menee alakuloiseksi olo, mutta hiljaiseksi saattaa itsellänikin vetää mielen.
      Mulla on vielä pientä tää selkäkipu sun selkään verrattuna. Veikkaan että mulla on lihakset vain ihan jumissa enkä saa niitä venyteltyä oikealla lailla auki.
      Itse aina nauran, että kun aamulla joka paikkaa kolottaa niin tietääpä ainakin olevansa elossa :D
      Juu, ei auta alkaa tyhjennyslääkkeitä tähän sekoittamaan :D

      Poista
  12. Jep.. maailmanlopun tunnelmat on tuttuja täälläkin! Pari päivää sairastelua menee, mutta sen jälkeen kaatuu maailma. Oon ihan varma, että mun jumpat on ohjattu eikä musta vaan oo enää mihinkään. Jostain syystä kaikki aina kulminoituu noihin jumppahommiin. Automaattisesti tulee verrattua itseä työkamuihin, jotka tottakai järjestäen on nuorempia ja lapsettomia ja saa sairastaa sairautensa rauhassa ilman, että tarvii samalla hoitaa muita.
    Kun on tämmönen "vähän" dramaattisuuteen taipuvainen, niin sairastelukin on "vähän" hankalampaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itselläni taitaa olla sama homma, että sitä on välillä lievästi sanottuna dramaattinen niin kyllä se sairastellessakin asiat kulminoituu isommaksi mitä se on.
      Ihana kuitenkin on kuulla, etten ole ainoa. Kiitos sinulle <3

      Poista
  13. Tuo on ihan totta, että kun kroppa sairastaa, niin mieli on maassa. Mulla ei ole ollut lihasrelaksanteista mitään apua. Ihan kuin lumelääkettä olisi ottanut ja olen kokeillut kahta eri merkkiä, joita lääkäri on määrännyt. Ne eivät edes väsytä minua vaikka se taitaa olla niiden yleisin sivuvaikutus :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -