ANOPPI

lauantai 3. helmikuuta 2018


Anoppi-sana aiheuttaa monissa jonkinlaisen mielleyhtymän tai tuntemuksen, hyvän tai pahan, ilkeän tai ihanan jne...

Rakkauselokuvien anopit ovat usein poikiensa avioliiton esteenä sillä eihän tuleva miniä missään nimessä ole sopiva äidin rakkaalle, täydelliselle pojalle. Ja näin se taitaa olla välillä ihan oikeassakin elämässä, ettei miniä välttämättä täytä anopin laatukriteereitä. 


Ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ihmissuhteissa on kyse kahdenkaupasta jossa homma joko toimii tai sitten ei. Toisesta ihmisestä joko tykkää tai sitten ei tai jotain siltä väliltä. 
Monesti ensivaikutelma luo jonkinlaisen mielikuvan vastakkaisesta ihmisestä mutta ajan kanssa kun opitaan tuntemaan toinen toisensa niin ne todelliset minät paljastuvat ja silloin tiedetään synkkaako meillä vai ei. 

Mikä meissä äideissä nostattaa pirunsarvia esille kun kyse on omista poikalapsista? Itse olen joskus puolileikilläni tokaissut että "minun ovelleni ei tarvitse yhdenkään tyttösen tulla koputtelemaan". Eli olen itse jo valmiiksi painajaismainen anoppi ennen kuin lapseni edes on seurusteluiässäkään. Hyi minua. 
Isät taas lällyttelevät tyttäristään. Meillä kuulemma aiotaan potkia rumimpia pois portailta. Eli jos ennusteet paikkansa pitää niin meidän lapset eivät koskaan tule seurustelemaan jos se meistä vanhemmista on kiinni. No tämä on kuitenkin ihan vain vitsiä, eli otan kyllä mahdollisimman avosylin tulokkaat vastaan. 


Muutamalla tuttavallani on hankala anoppisuhde ja heidän juttujaan kun olen kuunnellut niin on tullut suoranainen suru heitä kohtaan kun tuntuu, että anoppi pyörittää heidän perheensä arkea ihan mielivaltaisesti. 
Anoppi olettaa, että poika ja pojan perhe ovat vain ja ainoastaan häntä ja hänen tarpeitaan varten ja on sangen itsekästä olettaakaan, että pojan perheellä on myös omaa elämää. 

Googlailin netistä aihetta sanalla "anoppi" ja löysin mielenkiintoisen artikkelin, jossa perhepsykoterapeutti selittää mistä anoppi/miniä välinen skisma yleensä juontaa juurensa. 

"Perhepsykoterapeutti Sanna Aavaluoman mukaan anoppi-miniäsuhde voi olla parhaimmillaan hirveän hyvä tai kauheimmillaan aivan kamala. Ongelmien syynä voi yhtä lailla olla anoppi, miniä kuin poikakin. 
Suuressa mittakaavassa kyse on rakkaudesta tai sen puutteesta. 
Anoppi-miniäsuhteeseen vaikuttavat hyvin monet asiat, kuten monen eri sukupolven kokemukset, äiti-poikasuhde sekä anopin ja miniän erilaisuus tai samanlaisuus. Suhteeseen vaikuttaa myös anopin oma suhde äitiinsä ja anoppiinsa ja hänen kokemuksensa parisuhteesta. Onko anoppi esimerkiksi tyytyväinen omaan rakkaussuhteeseensa? Näkeekö hän, että pojalla ja pojan vaimolla on odotettavissa hyvä parisuhde?Entä kykeneekö anoppi hyväksymään poikansa valinnan ja arvostamaan sitä, vaikka se huolestuttaakin häntä. Huolessakin kyse on rakkaudesta. 
Jos miniällä on ollut vaikea äitisuhde, se voi olla haaste, mutta hän voi myös löytää anopista puuttuneen äitihahmon. Samoin jos anoppi on toivonut tytärtä mutta saanut vain poikia, hän voi saada miniästä odotetun tyttären.
Pahimmillaan anoppi-miniäsuhdetta varjostaa kateus ja kilpailu. Näin voi käydä etenkin, jos äiti ei pysty päästämään pojastaan irti tai jos anopilta puuttuu kyky arvostaa pojan valintaa. 
Myös miniän voi olla vaikea ymmärtää pojan suhdetta äitiinsä. "

Koko artikkelin voi halutessaan käydä lukemassa täältä.


Anoppi-miniäsuhde voi olla siis joko koskien kuohuntaa tai leppoisaa toinen toisistaan tykkäämistä. 

Millainen suhde minulla on anoppiini? 
Olen onnellinen, minulla on ehdottomasti maailman paras anoppi ja en sano tätä vain siksi, että anoppini saattaa mahdollisesti lukea blogiani vaan ihan aidosta sydämestäni voin anoppiani kehua. 
Meillä on alusta saakka ollut hyvät välit toisiimme ja tätä vahvistaa mielestäni myös se, että aikoinani ehdotin miehelleni halustani muuttaa perheeni kanssa lähemmäs anoppilaa. Anoppini on auttanut meitä paljon lasten hoidossa mutta se ei ole ainoa syy hyviin väleihimme vaan hän on aina ollut mukava ja helppo ihminen jonka seurassa on luonnollista olla. Muutama vuosi sitten olimme heidän kanssaan viikon ulkomaillakin eikä koko matkaan mahtunut pienintäkään konfliktitilannetta vaan päinvastoin reissu oli erittäin onnistunut alusta loppuun saakka. 
Miehelläni on äitiinsä erittäin läheiset välit mutta siitäkään huolimatta anoppini ei ole koskaan halunnut omia poikaansa itselleen vaan heidän välinsä ovat järkevät. 
Toivottavasti itse olen hyvä miniä anopilleni. 

Toivon sitten tulevaisuudessa itsekin olevani hyvä anoppi vaikka nyt naureskennellen sanonkin, että poikaani ette saa. 

Millainen anoppi-miniäsuhde sinulla on? Olisi kiva kuulla teidänkin tarina omista suhteistanne anoppiin/miniöihin, onko ne onnistuneet vain onko  yhteiset hetket pelkkää painajaista?

Oikein ihanaa viikonloppua ja muistathan osallistua huomenna päättyvään arvontaan mikäli et ole vielä osallistunut. 



27 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus <3 Minulla on myös lämpimät ja hyvät välit anopin ja appiukon kanssa. He ovat auttaneet meitä paljon lasten hoidossa ja tukeneet kun on ollut surua. Itsekin olen kuullut surullisia tarinoita huonoista anoppi-miniä suhteista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Mulla sama että anoppilan väki on kyllä todella ihanaa ja heidän kanssaan olen aina tullut juttuun.

      Poista
  2. Mieki tykkäsin kirjoituksesta. Mullaki hyvät välit anopin kanssa.
    Tiedän kyllä monta, joiden anoppi suhde on huono/kauhea.

    Ihanaista lauantaita Nanni, täällä paukkuu pakkanen ja aurinko paistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että me ollaan löydetty ihanat anopit joiden kanssa on helppo ja mukava olla. Tiedän tosiaan niitäkin joiden kanssa ei tule toimeen vaikka miten yrittäisi.
      Ihanaa viikonloppua sinullekin. Täällä myös kylmä mutta muuten kaunis keli.

      Poista
  3. Minun anoppini on varmasti yksi maailman kilteimmistä ja sydämellisistä ihmisistä. Hän on todella rakastettava ihminen ja olen aina tullut hänen kanssaan hyvin toimeen. Hän on kertakaikkiaan hieno ja hyvä ihminen.

    Nykyisin pelkkä anopista kirjoittaminen saa silmäkulmat kostumaan. Anoppi teki pitkän vaativan uran ja varmaan kaksi vuosikymmentä hän teki kuusipäiväistä työviikkoa. Kun anoppi vihdoin pääsi eläkkeelle, hänelle puhkesi agressiivinen parkinsson. Eläkepäivistä nauttiminen ei toteutunut lainkaan ja nyt 68-vuotiaana anoppini muutti vanhainkotiin ympärivuorokautisen hoidon äärelle.

    Toistaiseksi olen ajatellut anoppiudesta siten, että keskityn olemaan onnellinen siitä, että poikani toivottavasti joskus löytävät elämäänsä rakkauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin surullista ja jotenkin todella epäreilua. Ensin teet pitkän ja raskaan työuran ja vihdoin kun pääsisit ansaitulle eläkkeelle niin sairaus vie ilon niistä vapaista joita on odottanut jo pitkään. Tuota sitä joskus itskein pohtii, että missä kunnossa sitä tulevaisuudessa sitten saa eläkkeelle jäädä.

      Itse olen miettinyt, että toivottavasti lapset löytävät hyvät puolisot jotka osaavat arvostaa toinen toistaan.

      Poista
  4. Ihan hyvät välit on anoppien kanssa ollu. Ja niitä huonoja juttuja on kuultu.. se on ihan hirviää että joka asiaan puututaan,olipa kyse anopista tai omista vanhemmista. Minusta vanhemmat on he jotka lapsensa kasvattavat,olipa muut mitä mieltä tahansa. Arvot ja muut voi olla erit,mutta se ei tarkoita sitä että toinen olisi väärässä.
    Mikä ärsyttävintä on kun aina vain keitetään marjapuuroa/ tai soppaa ja petytään kun lapsenlapsi ei suostu edes maistaan tai syö lusikallisen! Mie ite sanoin äidilleni ette lakkaa keittämästä jos omalle tunnolle ottaa kun lapsi ei halua syödä. Vastaus oli että pitää vaatia maistamaan,niin hänen mielestä ei minun. No tästä löytyis muitakin esimerkkejä...
    Mukavaa Lauantaita ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhemmat ovat lapsen kasvattajia ja isovanhemmat antavat sitten kasvatustyöhön tukensa mutta heidän tehtävä on myös kannustaa vanhempia eikä tyrmätä ja opettaa jos sitä ei heiltä kaivata.
      Lapset ovat erilaisia eikä voi olettaa että kaikki tykkää kaikesta, siitä on isovanhempienkaan turha loukkaantua.
      Ihanaa sunnuntaita sinne <3

      Poista
    2. Juurikin näin 😊Koitan kyllä itse olla se joka antaa neuvoja jos halutaan. Tehkööt päätöksensä itse. Toivottavasti olen äitipuolena näin toiminut🤔
      Mukavaa Sunnuntaita <3

      Poista
  5. Miksikö anoppi on aina ärsyttävä puoli, äiti on kultainen.
    Minä itse olen kolmen miniän anoppi, ei pahemmin olla riidelty, en tiedä mitä sitten jos asuttaisiin naapurissa :)
    Minä olin ainut miniä talossa, pidettiin kuin kukkaa kämmenellä, mutta kiva oli muuttaa 1,5 vuoden kuluttua omaan taloon :) Välit pysyivät hyvänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se välttämättä aina ole anopissa vika, kuten tuon perhepsykoterapeutinkin sanoissa oli, että vika voi olla kenessä tahansa niistä kolmesta, ei yksin anopissa.
      Itselläni on kyllä maailman paras anoppi.

      Poista
  6. Onnekseni oma anoppi on maailman kultaisin ihminen. Täytyy yrittää itsekin ottaa mallia hänestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa olisin yhtä ihana anoppi kuin mitä itselläni on.

      Poista
  7. Anopin kanssa aika pian myös ystävystyin. Viime kesänä syöpä vei anoppini ja jouduimme sanomaan viimeiset hyvästit. Tuntuu että iso pala on lähtenyt elämästä. Samalla se hyvä ystävä oli poissa jonka kanssa jaettiin asioita, kahviteltiin, shoppailtiin, juteltiin niitä näitä. Anoppini kanssa olin läheisempi kuin oman äitini kanssa koskaan. Naapureina asuttiin niin nyt äitiyslomalla hiljaisuus jotenkin oikein korostuu.
    Onneksi ehdin anoppia kiittää yhteisistä vuosista ja sanoa että parempaa en olisi voinut saada. Kyllähän me muutaman kerran yhteenkin otettiin, mutta eikös se kuulu elämään.

    Toivottavasti itse osaisin sitten aikoinaan olla myös hyvä anoppi. Vaikka meillä isä taitaa myös aika suuresti suojella tyttäriään ja minä sanon että pojathan on aina mammanpoikia eivätkä äidin luota minnekään lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa surullinen kohtalo hänellä ja todella ikävää, että jouduit hyvästelemään anopin ja samalla hyvän ystävän. Ymmärrän todella hyvin tunteesi että sinulta on viety iso pala elmästä.
      On hienoa, että sait läheiset ja rakkaat välit anoppisi kanssa, niitä hetkiä on myöhemmin mukava muistella.

      Kyllä meistä vielä hyvät anopit aikoinaan tulee, eiks vaan?
      Oikein ihanaa sunnuntaita sinulle :)

      Poista
  8. Minua on onneksi siunattu ihanalla anopilla. Kokemusta on myös vähemmän kivasta anopista, mutta onneksi poikaystävä meni myös vaihtoon.

    VastaaPoista
  9. Anoppini on vahva nainen vaikka fyysisesti heikko kroonisen sairauksen vuoksi. Huumorintajua riittää ja on "kodin hengetär", huolehtivainen (joskus liiankin) ja kutsuu minua lempiminiäksi (olen ainoa miniä 😂), ei voisi parempaa anoppia olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että siekin olet saanut ihanan anopin. Oma anoppini on kyllä ehdottomasti paras laatuaan ja siitä olen kyllä super onnellinen.

      Poista
  10. Tosi mielenkiintoisen aiheen olet nostanut esille :) Monenlaisia tarinoita olen minäkin lähipiiristäni kuullut, sekä ilahduttavia että niitä joita voi vain ihmetellä ja kauhistella.

    "Jos miniällä on ollut vaikea äitisuhde, se voi olla haaste, mutta hän voi myös löytää anopista puuttuneen äitihahmon. Samoin jos anoppi on toivonut tytärtä mutta saanut vain poikia, hän voi saada miniästä odotetun tyttären". Minulle on tainnut käydä juuri näin :) Aluksi oli hämmentävää, kun miehen kotiin mennessä aina halattiin hänen vanhempansa, ja edelleen näin tehdään aina kun nähdään. Meillä lapsuudenkodissa ei liiemmin halailtu, joten tämä on tuntunut mukavalta tavalta nyt aikuisena :)

    Huippua kun nostit tällaisen aiheen esille. Muistinpa taas yhden asian, josta saan oikeasti olla tosi kiitollinen.

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus anopille ja tosiaan reissussa ihminen tunnetan ja reissun hyvin meneminen kertoo paljon. <3

    Oma anoppini on tällä hetkellä alzheimerin runtelema ja toivon, että hän pääsisi jo pois. Mutta hän muistaa poikansa ja meidät miniät ja hahmottaa joten kuten lapsenlapset. Aina ei muista ihan kuka minä olen, mutta että olen se ihana ja halaa ja rutistaa ja itkee. Oma anoppi on minulle kuin äiti ja niin rakas, appivanhemmat ottivat minut ensinäkemältä omakseen ja ovat olleet myös iso henkinen tuki mm. ulkomaanvuosina, anoppi soitti 3-4 kertaa kuullakseen mitä kuuluu. Ihanaa, että sain hänet elämääni.

    Kaunista sunnuntaita Nanni <3

    VastaaPoista
  12. No kun kaikki kehuvat anopiiaan niin voin rehellisesti sanao, että inhoa omaani yli kaiken! Tai no en edes inhoa, häntä vain ei ole minulle olemassa. Anopilla on narsistinen persoonallisuushäiriö, joka ei voi katkasita napanuoraansa ainoaan poikaansa. On hänellä tytärkin, mutta vieläkin sanoo tytärtään vahingoksi vaikka tytär on yli 50v) A yrittää sotkeutua jokaiseen asiaan, on haukkunut ihan julkisesti minut kun odotin kolmatta lastamme...kun HÄN ei kuulema enään niitä jaksaisi hoitaa. Tosin ei ollut ikinä ennekään aiempia hoitanut :) Niin ja niitä lapsiahan on meillä 4 :D eli kerta vielä kiellon päälle :)
    Mies parka taiteilee kahden naisen välissä, kun ei oikein pysty/uskalla manipuloivalle äidilleen mitään. No edelleen ollaan miehen kanssa yhdessä vaikka en ollutkaan anopin itse valitsema miniä, vaan hänen poikansa ihan itse valitsema ja vielä ilman lupaa!! =D
    Ja kummasti, ei lapsetkaan kamalasti halua mummiaan nähdä...

    Tämän takia en sotkudu ollenkaan lasteni suhteisiin. Olen kyllä paikalla ja läsnä ja autan heti jos tarvitsee, mutta asukoon miten ja missä asuvat, tehköön mitä haluavat ja silti aika useinhan nuo täällä 'anoppilassa' majailevat :)

    VastaaPoista
  13. Olen onnekseni saanut myös mukavan anopin. Se on tärkeä juttu.

    VastaaPoista
  14. Minulla oli myös aivan ihana anoppi. Harmi, että hän kuoli turhan aikaisin, mutta onneksi jäi ihanat muistot jäljelle.

    VastaaPoista
  15. Mulla on ollut hyvät välit molempien edesmenneiden anoppien kanssa. Ensimmäinen anoppi oli jo sen verran iäkäs, ettei hänellä ollut enää tarvetta puuttua aikuisten lastensa asioihin. Häneltä kyllä sai mahtavia elämän ohjeita, joista ehdottomasti mieleenpainuvin oli: Ihmisellä on uhmaikä kehdosta hautaan.

    Toisen anoppini kanssa emme oikein ehtineet edes tutustua toisiimme, mikä on suuri harmi. Meidän neiti ei koskaan saanut olla mumminsa kanssa, ja kovasti olemme mummia elämään kaivanneet.

    Mutta uskoisin, että anopin ja miniän huonot välit johtuvat ylipäätään keskinäisestä kemiasta. Mikäli kemiat kohtaa, anoppi ei koe tarvetta puuttua poikansa ja tämän perheen elämään, ja näin tehdä miniänsä elämästä kurjaa. Ja jos anoppi joskus sattuu jotain "äidillisiä" neuvoja antamaan, hyvällä itsetunnolla ja rauhallisella mielellä varustettu miniä ei moisesta häiriinny.

    Ihanaa aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  16. Mullekin on siunaantunut aivan ihana anoppi ♥ Ja olen ex anoppienkin kanssa tullut loistavasti toimeen, olen myös kuullut että aina näin ei ole.

    VastaaPoista
  17. Minulla oli tosi mukava anoppi ja hyvin tultiin aina toimeen. Viime syksynä sitten jouduin hänestä luopumaan.Ihanat muistot jäivät. <3
    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -