EI OLE NAISTA KAAPPEIHIN KATSOMINEN

lauantai 17. helmikuuta 2018


Tassu ylös mikäli kaappisi ovat esittelykunnossa, katseenkestävät vaikka yllärivieraiden varalle? Toki en ymmärrä miksi kaappien sisältöä pitäisi vieraille esitellä. En tiedä teistä mutta täällä ei paljoa tassua kehdannut ylös nostaa, tarkoittaen siis sitä että ne ovat yleensä enemmän kuin kamalassa kunnossa. 

Yleensä kaappini ovat siinä kunnossa, ettei ne paljon päivänvaloa kestä. Tottakai saan välillä siivousvimmoja jolloin kaapin sisältö käydään läpi kunnolla. Yllättävän paljon siivotessa tavaraa menee kiertoon tai ihan suoraan roskiin. Mutta innostaako kaappien siivous juurikaan kun hetkessä ne taas on lähtötilanteessa.

Joku tovi sitten sisustuslehteä selatessa huomasin, että ongelmaani on todella kätevä ratkaisu. Muutama viikko sitten lauantai-illan pyhitin kokonaan keittiön siivoukselle. Orthexin SmartStore CompactCompact Clear sekä GastroMax sarjoilla tein todella suuren muutoksen keittiön kaappeihin sekä jääkaappiin. 

Nyt otan sen riskin, että rohkeana naisena esittelen kaappini sisällöt ennen siivousta. Kuvat eivät sovellu herkimmille lukijoille. 





Kamalaa katsottavaa, ja noita kaappeja katselin kaiket päivät. 
No tuo kyseinen lauantai muutti kaiken (tai ainakin melkein kaiken). 
Keittiössämme oli sellainen sekasotkujen sekametelisoppa, että enää kaatopaikka voitti karseudellaan. Tyhjensin kaapit viimeistä murusta myöden. Pesin kaapit ja laittelin kaiken uusiksi. Välillä jouduin jopa siivousinnostuksissani ajamaan lähikauppaamme hakemaan lisää Gastromaxeja sillä en tietenkään ollut osannut laskea sopivaa määrää mitä kaappieni siivoukseen tarvisin. 

Kuiva-ainekaapeissa näyttää nykyään tältä...






Kuiva-ainekaapit järjestelin siis nuilla smart store compact sarjan rasioilla joita on kolmea kokoa kansineen. Rasioiden suunnittelussa on kyllä käytetty paljon aikaa ja vaivaa sillä ne on kätevä kasata vaikka päällekkäin. 



Osalle kuiva-aineista ostin tiiviskantiset gastromaxit joihin nikkaroin sisällön nimen Dymolla. Vaikka aikaa tuohon siivousurakkaan menikin niin lauantai-ilta kuin myös sunnuntaiaamukin niin voin sanoa, että kannatti nähdä vaivaa ja kurvata kauppaan kerran jos toisenkin täydentämään valikoimaa. (kauppalistan teko olisi varmaan viisasta tällaisissakin hankinnoissa)




Mitäs sanot, eikö olekin melkoinen muutos?
Tykästyin rasioiden ulkomuotoon niin paljon, etten kaikkia kehdannut piilotella kaappeihin vaan mausteetkin saivat osansa. 


No siivoushan ei tosiaan jäänyt pelkkään kuiva-ainekaappiin vaan osansa siivouksesta sai myös jääkaappi. Siinä on kyllä kans kohde joka osaa olla usein melkoisen hujan hajan. 
Jääkaapissa tuo siivous ei niin suuresti näy mitä kuiva-ainekaapissa mutta kyllä sinnekin selkeä järjestys tuli. 
Jääkaapin järjestelin ilmeisesti suht uusilla, vasta kauppaan tulleilla Compac Clear rasioilla joita myös löytyy kolmea kokoa kansineen. 

Ennen siivousta
Orthex SmartStore Compact Clear





Veikkaan, että vain me naiset osaamme olla näin fiiliksissä siivoamisesta. Olenko kenties pahasti väärässä. Toki en yhtään väheksy miesten järjestelmällisyyttä mutta veikkaan, että valtaosa kodin hengettäristä on naisia? 
Meillä ainakin puolisoani huvitti innostukseni olla keittiön kimpussa pitkän tovin. Kertaakaan en ärräpäitä suustani päästellyt mitä nyt yleensä saattaa siivotessa tulla yksi jos toinenkin. 

Nyt kun keittiö on todella kivassa kuosissa olen pohtinut, että mikä kaappi olisi seuraavana vuorossa? Olisiko se kenties kosmetiikka kaappini vai.... Eiköhän se selviä siihen mennessä kun seuraava tilipussi kolahtaa. 

Rasioita laitellessa oli ilo huomata muutama asia. Rasioissa olevissa tarroissa luki pari informatiivista asiaa joista jokaisesta ilahduin erityisen paljon:

-Made in Finland- Lohja 
- 10 years Guarantee
-Food approved
- -40 astetta sekä +100 astetta


Nykypäivänä kun valtaosassa tuotteistamme lukee Made in China on mielettömän kiva huomata, että kyllä meillä Suomessa osataan.
Pitkä laatutakuu kertoo minusta jo sen, että kyseessä ei ole kertakäyttötavara ja sitä minä arvostan nykypäivän kulutusmaailmassa.
 Ja mikä parasta ei rasioiden hinnat silti olleet pilvissä huolimatta kotimaisuudesta vaan niiden hinnat kansineen jäivät reilusti alle kymmenen euron, riippuen paljon rasian koosta. 


Siivousinnokasta päivää kaikille upeille Naisille ja tottakai myös Mahtimiehille. 

*Blogiyhteistyö Orthex
Osa  postauksen tuotteista saatu, 
osa ostettu itse. 

46 kommenttia:

  1. Oi muutoksen huomaa. Tosin yhtä sekavat kaapit on meillä kun kattoo ennen kuvia. 😊 Ja inspistä odotellessa,pitäisi joku päivä käydä läpi. Toki kun muuttoja on ollut lähi vuosina monta,on ylimääräiset ja vanhat kuiva-aineet saaneet kyytiä. Järjestämistä sekin on 😝 mukavaa loppu viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö huomaakin, olen niin fiiliksissäni tuosta lopputuloksesta.
      Muutoissa hyvää on just toi, että tuleepa ainakin käytyä kaaopit läpi huolella :D
      Ihanaa viikonloppua ihana ystävä <3

      Poista
  2. Ennen kuvat voisi olla myös jälkeen kuvat kun on niin siistit! Meidän keittiön yläkaapit tahtoo mennä vallattomaan järjestykseen vaikka siivoan ne monta kertaa vuodessa. Jääkaappi teillä kans tosi siisti, meillä tursuaa tavaraa. Vaikka senkin raivaa säännöllisesti niin silti saattaa lähteä pari kassillista roskiin. Nuo uudet säilytysrasiat on kyllä tosi siistit ja tyylikkäät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minusta tuntui että ihan hävetti ottaa nuita kuvia kun kaapit oli aivan kamalan näköiset.
      Teillä varmaan tavarapaljous selittyy kokkipuolisosta? Vai selittyykö? Sitähän toki sanotaan ettei suutarin lapsella ole kenkiä mutta uskoisin, että teillä ei näin ole <3
      Vielä meiltä löytyy paljon kaappeja jotka kaipaavat kunnon järjestelyä.

      Poista
  3. Tulipas kaikki nyt järjestykseen, käteviä laatikoita!

    Ihanaa viikonloppua Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan mahtavia. Kelpaa katsella omia laatikoita :)
      IHanaa viikonloppua sinullekin Sari <3

      Poista
  4. Wau! Täytyykin lähteä kaupoille ja hankkia vastaavia laatikoita. Kaappini eivät kestä esittelyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama täällä mutta nyt sentäs yksi kaappi on jo esittelykelpoinen. Orthexin sivuja selatessa löysin uusia ihania järjestyksen tuojia. Tässä olen nyt aamun pähkäillyt, että pitääkö aloittaa siivoaminen seuraavalle kohteelle.

      Poista
  5. Onpa huima muutos! Meidänkin kaapit kaipais taas järjestämistä. Ihanaa sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, olen itse niin tyytyväinen lopputulokseen. Jos innostut näillä siivoamaan niin löydät niitä aikakin Halpa Hallista, säästökuopasta sekä Citymarketista mutta veikkaan että muuallakin on.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

      Poista
  6. Vautsi :) Hyvännäköistä jälkeä! Mukavaa pyhää <3

    VastaaPoista
  7. No onpas siistiä, vau! Mulla on noita rasioita kanssa muutama ja ne on kyllä näppäriä, tarttis hankkia lisää ja siivota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitäis varmaan kans ostaa vielä muutamia lisää.

      Poista
  8. Minä joskus toistakymmentä vuotta sitten tein samanlaisen rykäisyn. Ostin kaikkia kuiva-aineita varten vastaavat purkit ja niin oli nättiä uuden keittiön uusissa laatikoissa.

    Vaan kuinkas sitten kävikään. Hetken kuluttua oli kaappi täynnä tyhjiä rasioita ja puolitäysiä pusseja... :) Järjestelmällisyyteni ei vaan millään riittänyt siihen, että olisin kaupasta tullessa tyhjennellyt pusseja laatikoihin, varsinkin kun uusi pussi piti ostaa ennen kuin laatikko oli tyhjä, jotta olisi riittävästi jauhoa tms. silloin kun sitä tarvitsee. Ja laatikot taas olivat niin pieniä, ettei sinne mahtunut esim. 1,5 kg riisiä, vaan ainoastaan 1 kg riisiä. Jos täytin laatikon täyteen, oli kaapissa täysi säilytyslaatikko ja puolitäysi pussi. Jos käytin säilytyslaatikon tyhjäksi, oli kaapissa joka tapauksessa se pussikin odottamassa... Liian hankalaa. Nykyisin vain juuri tuo riisin säilytyslaatikko on käytössä, koska riisipussi ei muovisena edes sen teipin kanssa pysy varmasti kiinni. Paperiset jauhopussit saa taiteltua kunnolla. Ja sen riisinkin nykyisin tungen pusseineen siihen laatikkoon... Minusta ei vaan ollut tuohon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon minäkin havaitsin, että osaan rasioista ei mahdu kokonaan tyhjentämään kyseistä raaka-ainetta, juurikin tuo riisi on sellainen sekä kauraryynipaketti on isompi kuin ostamani rasia, toisaalta en halua ostaa niin isoakaan rasiaa, että sinne mahtuisi kerralla koko pussukka/rasia tyhjennettäväksi kun sit rasia kuitenkin jää reilusti vajaaksi. Spagettirasiaan upposi kevyesti kaksi kilon pussia spagettia eli sekin on mielestäni ihan liian suuri.
      Osa säilytysastioista on Ikean laisisia kippoja ja niiden kanssa sama ongelma. Makaroonpussiin sekä sokeripussiin jää ärsyttävästi hieman pussinpohjalle kun kaikki ei mahdu kippoihin. Todellakin olen samaa mieltä kanssasi, ärysttävää....
      Katsotaanpa kuinka meille siis käy tämän asian kanssa...
      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle :)

      Poista
  9. Olipa kivan näköisiä purkkeja! Se on mahtava tunne, kun saa kaikki tilpehöörit omiin purkkeihin.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Nyt on siistiä ja siitä minä tykkään.

      Poista
  10. Onpas hyvännäköistä jälkeä! Kivat purkit. Mukavaa sunnuntaita Nanni💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä lopputuloksesta.

      Poista
  11. hei! näyttää niin siistiltä :) minä seuraan ärsyttävyyteen asti jauhojen, hiutaleiden ym ym viimeisiä päivämääriä, joten mulla tarviis lisätä nimen lisäksi viel viim. päivämäärät kyseisiin boxeihin :)

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie laitoin noihin Gastromax rasioihin ainoastaan ne elintarvikkeet joita käytetään päivittäin/viikottain joten uskallan luottaa, että niiden päiväykset riittävät (kuten riisi,pasta, sokeri jne). Sitten ne erikoisemmat jätin omiin pussukoihinsa.
      Tuo päiväys on kyllä tosi hyvä huomio.

      Poista
  12. Tulipa siistiä! Näppärän oloisia rasioita. Meillä suurin osa elintarvikkeista on ihan vaan omissa pusseissaan. Isäni siirtyi rasioihin en jälkeen, kun taatelipaketin mukana tuli jotain pienen pieniä kuoriaisia ja niiden hävityksesssä oli melkoinen homma. Minä en ole saanut rasiahommaa alkua pidemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä noista rasioista, ne on tosi tyylikkäät vaikka ihan esilläkin.
      Muistan lapsuudesta kun meilläkin kerran tehtiin äidin kanssa joku ötökkä löytö, hyi itku sitä ällötystä.

      Poista
  13. Näyttääpä siistille!
    Meidänkin keittiönkaapit kaipaisi siivousta ja järjestelyä.
    Nuo rasiat on itsessään kivan näköisiä. Kyllä tästä postauksesta tuli taas järjestelyintoa, pitääkin käydä katsomassa meidän lähikaupat, että onko noita rasioita...
    Kivaa viikkoa♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että löydät lähikaupastasi kun meidänkin useimmissa lähikaupoista nuita löytyi.
      Ihanaa viikkoa.

      Poista
  14. Minä nostan tassua vähän eli muutamat kaapit ovat esittelykunnossa. Tämä johtuu siitä, että olen saanut hetkellisesti jonkun ihmeellisen siivousvimman. Luultavasti tämä menee ohi ja lasken tassun alas huomaamattomasti 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sinä. Nyt multakin löytyy muutama esittelykelpoinen kaappi :)

      Poista
  15. Ihanan siistiä <3 Itse olen ostellut kirppiksiltä eurolla tupperin rasioita ja niillä järjestellyt kaapit ja laatikot...tällainen himosiivooja ja järjestyspoliisi kun olen ;)

    Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin siivoilen kaappeja silloin tällöin mutta jostain syystä muu perhe sotkee kaapit hetkessä. Ihme sakkia :D

      Poista
  16. Tulipa siistin näköistä, kun kaikilla on oma paikkansa ja astiansa. Tarvetta olis meillekin :D
    Tyylikkään näköiset säilytysrasiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman piti nähdä vaivaa mutta lopputulos on enemmän kuin hyvä.

      Poista
  17. ovatko rasiat sellaista kokoa, että esim. kilon pikakaurahiutalepussi menee kokonaisuudessaan rasiaan?
    Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin säilytysrasia, johon menee vain osa säilytettäväksi tarkoitetusta ruoka-aineesta. Sitten on kaapissa rasia ja vajaa pussukka...grr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuita rasioita on montaa kokoa. Itse ostin vehnäjauhoille isoimman rasian ja siihen mahtuu mutta kauraryyneille ostin asteen pienemmän ja siihen ei koko paketti mennyt :(
      TUo on totta että sit on vajaita nyssyköitä kaapeissa.

      Poista
  18. Hienoja purkkeja!
    Kyllä on siistin näköistä.
    Ja kiva, kun kaikki on järjestyksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä lopputulokseen tosi tyytyväinen.

      Poista
  19. Ihanan siistin näköistä! Melkein tulee itsellekin siivousinto. (Mutta ehkä vain melkein :D ) Olisi kyllä ihanaa, jos kaapit olisi siisteinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin aika harvoin iskee se siivousvimma.

      Poista
  20. Kyllä kelpaa :)

    Näyttääpä hyvältä ja siistiltä. Mullakin ollut haaveessa laittaa kaikki siisteihin purkkeihin, mutta en ole raskinnut alkaa vielä ainakaan ko usempi satananen saattaa noihin upota....jos joskus raskis satsata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana lopputulos, tykkään kyllä itse tosi paljon.
      Seuraavaksi haaveilen vaatekaapin siivoamista orthexin basket sarjalla.

      Poista
  21. Nostan tasssuni ylös! No ehkä välillä on hetkiä, että pikkusiivous ei olisi pahitteeksi, mutta noin niinku yleensä kaapit kestävät katseen. Olen vuosien saatossa ostanut Tupperwaren purkkeja, jotka meillä siis aika pitkälle käytössä. Meillä on niin pienet säilytystilat, ettei ihan mahdottomia varastoja pysty edes pitämään. Mutta noita kirkkaita laatikoita voisinkin muutaman käydä ostamassa jääkaappiin... Se meillä ei pysy järjestyksessä, vaikka mä kuinka yritän ohjeistaa, mitä kuuluu millekin hyllylle.

    Pian nähdään ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Tuija <3
      Mie laitoin rasikoihin ainoastaan osan elintarvikkeista ja loput pussukat sujahti piiloon noihin kannellisiin rasioihin. Jääkaapin sisällöstä tykkään tosi paljon.
      Pian nähdään <3

      Poista
  22. Muuten kovin identtisen näköiset sun kuiva-aine laatikoiden "ennen"-sisällöt kuin meillä vakiot, mutta sillä erotuksella, että sulla oli paljon siistimmät :). Itsellä on jo tungettuna tavaraa moneen kerrokseen ja varsinkin maustepusseilla on tapana liikuskella minne niitä huvittaa. Suorassa rivissä ei pysy mikään.

    Säilytysrasiat on ihan älyttömän kivan näköisiä ja tosiaan, kaikki tuo mitä niistä kirjoitat, on pelkkää plussaa kotimaisuudesta lähtien, mutta vaikka välillä aina harkitsenkin, olen tullut siihen tulokseen, että mun on sittenkin parempi vaan säilyttää kaikki alkuperäispakkauksissaan. Käytän niin vähän esim. jauhoja, joita saatan ostaa vaan jotain yhtä tiettyä juttua varten ja sitten "vähän ajan" päästä huomaan, että kappas vaan, kun parasta ennen-päiväys olikin viime vuosikymmenellä ja heitän pussin roskiin. Eli tulis vaan ylimääräinen välivaihe kaataa jauhot rasiaan, merkitä siihen pvm, kaataa jauhot roskiin ja pestä rasia uusia jauhoja varten :). Olen siihen liian laiska. Mutta jääkaapin siivous meni kyllä nyt vakavaan harkintaan. Läpinäkyvistä rasioista näkis heti, mitä on syöneet. Ei tarvis miehenkään kipata koko sisältöä ympäri nähdäkseen, missä jahtimakkara luuraa :D. Voisin laittaa kaikki hänen kyseenalaiset herkkunsa omaan rasiaan. Hmmm. Täytyykin käydä tutkailemassa, josko näitä löytyisi täältä meidän kylältä. Kiitos inspiksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin laitoin noihin rasioihin ainoastaan niitä elintarvikkeita joita käytämme päivittäin ja ne jäivät pusseihi jotka ovat huomattavasti vähemmällä käytöllä, juurikin noiden päiväysten vuoksi jne..
      Noi läpinäkyvät jääkaappirasit ovat kyllä erityisen varrattomat, pysyypähän jääkaappikin siistinä ja tosiaan näkee mitä missäkin rasiassa on...

      Poista
  23. Ootpa sä ollut reippaana ja huomattava muutos! Mä siivosin myös tänään kaappeja, se on tää valo ja kevät joka saa aikaan siivousintoa! Mukavaa maanantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätsiivous innostus "vaivaa" meitä naisia <3

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -