VIHDOIN ODOTUS PÄÄTTYI

lauantai 10. helmikuuta 2018



Elämä tahtoo useimmiten olla jonkun asian odottelua. Itse ainakin huomaan aina odottavani jotain asiaa, tapahtumaa tulevaisuudesta, olipa se sitten kesäloma, joulu, matka tms... aina sitä jotain odottaa. Kun odotus päättyy, alkaa jälleen uuden asian odottelu. 

Eilen päättyi pitkään odotetun leffatrilogian viimeisen osan odotus kun saman nimisen kirjasarjan viimeinen elokuvan ensi-ilta julkaistiin. 
Fifty Shades-kirjasarjasta on tehty mielettömän taidokas leffatrilogia mukaillen todella upeasti kirjoja. Yleensä kun olet lukenut jonkun kirjan ja pääset myöhemmin katsomaan sen leffana, jää fiilis, että miksi tästä puuttui niin paljon asioita joita kirjassa oli.  Näin oli ainakin minun mielestäni Harry Potter leffoissa. Ymmärrettävää kyllä, kaikkea ei voi muutaman tunnin leffaan tukkia tai leffa ei olisi kestoltaan muutamaa tuntia. 
Tähän leffaan oli saatu lähestulkoon kaikki kirjan kohdat, toki hieman lyhennettynä versiona mutta kuitenkin. 


Fifty Shades of Grey
Fifty Shades Darker
Fifty Shades Freed
Kirja/leffa kertaa nuoresta miljardööristä, Christian Greystä sekä upeasta kirjallisuuden ammattilaisesta Anastasia Steelestä. 
Leffa on täynnä romantiikkaa, erotiikkaa, rakkautta mutta myös jännitystä sekä draamaa. 

Leffa tarjoaa kohtuullisen paljon seksikohtauksia, joskaan ei läheskään niin paljon mitä kirjoissa oli mutta yllättävän paljon kuitenkin. Itse en juurikaan välitä leffojen seksikohtauksista mutta elokuvan juoni on niin hyvä, että sen vuoksi itse jäin leffaan koukkuun jo ensimmäisestä osasta lähtien. 

Jamie Dornan ja Dakota Johnson tekevät mielestäni loistavat näyttelijäsuoritukset jokaisessa kolmessa elokuvassa. Mikään leffakriitikkohan minä en ole, eli tämä on vain minun mielipiteeni. 

Leffasali oli lähes jokaista istuinpaikkaa myöden täynnä ja yllätyksekseni myös miesporukoitakin sinne tuli leffaa katsomaan. 

Itse olen jokaisen leffan käynyt katsomassa ystäväni kanssa ja eilenkin salaa silmökulmia kilpaa pyyhimme, ettei vain kukaan näkisi herkistymistämme. 

Elokuva tarjoaa erotiikan lisäksi upeita maisemia, nopeita autoja, kalliita asuja sekä kauniita näyttelijöitä. Mikä parasta niin leffassa oli itselleni paljon uusia kasvoja. Samat "kuluneet" näyttelijät välillä vain kyllästyttävät ja on ihanan rohkeaa käyttää vähemmän tunnettuja näyttelijöitä. 


Leffan loputtua menimme ystäväni kanssa puimaan leffaa kahvikupposen ääreen. Hän totesi saman mitä minä haikeana mielessäni ajattelin "mitä me nyt odotetaan, kun kaikki osat on nyt näytetty"?
No sanopa muuta.

Olen monesti huomannut mielenkiintoisissa sekä taidokkaasti tehdyissä elokuvissa sen, että eläydyn täysillä leffaan mukaan. Niin kuin olisin itse siellä paikan päällä. Niin taisi käydä eilenkin. Jännittävissä kohtauksissa tuntui, että adrenaliini syöksyy kehossani, kuin olisin saanut iskun vasten kasvoja sekä jossain vaiheessa särkenyt sydämeni. Hullua. 

No nyt tuo trilogia on minun osaltani nähty, haikeaa.
Mikäli tykkäät romantiikasta niin käy ihmeessä katsomassa mutta suosittelen, että katsot ensimmäiset jaksot ensin, sillä muuten juonesta ei saa kaikkea irti. Tai mikä vielä parempaa, lue kirjat. Toki ne kirjat kuumottavat paikkoja aika tiuhaan tahtiin ja vievät lukijan mennessään. Hih

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille. 

Kuvat lainattu netistä. 




22 kommenttia:

  1. Jotkut kirja- tai elokuva sarjat tosiaan vievät mennessään. Minäkään en ole seksikohtausten ystävä elokuvissa, mutta ilmeisen hyvin ne myyvät kuitenkin :D Meillä odotellaan innolla Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-elokuvan toista osaa, joka tulee marraskuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama fiilis, että leffan pitää olla hyvä ihan ilman seksiäkin mutta tässä leffassa on sitä jotakin niin annan anteeksi ne eroottiset kohtaukset.

      Poista
  2. Mä oon nyt missannut jotain sillä en ole nähnyt sitä ensimmäistäkään leffaa, saati lukenut kirjoja. Jos nyt aloittaisin niin kumpi ensin, kirja vai leffa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mitähän tuohon nyt sanoisi. Ensin meinasin sanoa, että kirjat mutta itse aloitin eka leffasta ja sit kun en jaksanut odottaa seuraavaa jaksoa niin otin ja luin kirjan pahimpaan odotustuskaani :)

      Poista
  3. Mä olen nähnyt nuo molemmat 1 ja 2 osat, joten pakkohan tämäkin on nähdä. Mahtavaa kuulla, että leffa oli hyvä.

    Muiskuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin oli, tykkäsin tosi tosi tosi paljon.

      Poista
  4. Kävin katsomassa ja huomenna kirjoittelen viikkokoostetta ja on vaan pakko sanoa, että en vaan tiedä millä ilveellä puristan tästä leffasta jotain hyvää, muuta kuin visuaalisesti upeaa luxusta. Kirjat jäi kesken onton ja tyhjän juonen vuoksi, Twilight kirjat ja leffatkin tihkuu enemmän kerroksia ja ihmisen mielen sopukoita. Mutta viihdyin kuitenkin leffaa katsellessa siinä mielessä, että tykkään käydä leffoissa ja oli kivaa nollata pää ja kaikki visuaalisesti kaunis miellytti silmää, kuten Dakotan upeat hiukset ja asut. Jamiessa ei vaan ole riittävästi miestä meikäläiselle, on poikanen vielä hih. Jos Sons of Anarchyn Charlie Hunnam olisi ollut Mr Grey, saattaa olla, että olisi ihan eri fiilis koko leffoista ja olisin vaan tuijotellut Charlieta. Olen tälläinen vanhus, mutta juu eih viihdettä ja hyvä niin, sitä tarvitaan, mutta ei mitään syvää. Juonellisesti, jos hahmoille olisi annettu syvyyttä ja vähän vähemmän seksiä, niin homma olisi toiminut, nyt mentiin helpolla.

    Ihanaa viikkistä Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua miten tää leffa onkin jakanut mielipiteet niin kahtia. Osa on haukkunut leffan ihan pystyyn. Mutta hienoa on se, että on olemassa niin monenlaisia elokuvia niin jokainen löytää omansa, eiks vaan.
      Twiligh oli niin ihanaakin ihanempi leffa-sarja, tykkäsin.
      Itsekin ihastelin niitä Dakotan hiuksia, miten jollain voikin olla niin upeat, lähes täydelliset hiukset.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinulle muru <3

      Poista
  5. Voi monet kirjat ja sitten leffat on sitten perään katsottu. Ps. Rakastan sinua on yksi..
    Kyllä seuraava odotus löytyy..🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se on niin ihana leffa, siis tuo ps. I lova you..

      Poista
  6. Täytyykin katsoa jospa ehtisin leffan katsoa! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vaikka se on saanut täys tyrmäyksenkin osalta katsojista. Mie tykkäsin, se riittää :)

      Poista
  7. Minä olen nähnyt vain sen ensimmäisen leffan - ja häpeä tunnustaa, en edes tiennyt niitä enemmän olevankaan ennen tämän viimeisen leffan trailereita;)
    Ihanaa viikonloppua, Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kolme niitä on <3
      Ihanaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  8. Mä luin aikanaan ekan kirjan ennen kuin katsoin elokuvan, ja todellakin elokuva oli pettymys. Siis jos kirjakaan ei nyt kovin kummoinen ollut. Elokuvaa vaan kohkattiin etukäteen niiiiin paljon. Muita osia en oo lukenut enkä katsonut, ei vaan oo se mun juttu.

    Ite kävin perjantaina katsomassa Jaren ja Jeren tarinaa eli Veljeni vartijan. Ei kyllä ollut kummoinen leffa tuokaan, mutta pitihän se nähdä, kun juuri hiljattain luin Cheekin elämänkerran.

    Liukasta laskiaista muru ❤️ Aamukammassa ei ole enää montaa aamua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, tuo leffa on jakanut mielipiteet todellakin kahtia. Osa tykkää ja rakastaa kuten mie ja osa inhoaa ihan tosissaan.
      Olen kuullut samaa palautetta tuosta Cheekin leffasta että ei oo ollut oikein mistään kotoisin.
      Ihanaa laskiaista sinullekin ihana ystävä. Ihanaa kun se aamukampa lyhenee, voi että en malta odottaa <3

      Poista
  9. Minä olen listannut Cheekin leffan seuraavaksi mitä menen katsomaan. Tämäkin kuulostaa kivalle leffalle, mitä tässä esittelit. Hyvää laskiaissunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli tarkoitus se käydä katsomassa mutta vielä se odottaa katsomistaan.

      Poista
  10. Olen nähnyt vain ekan eli pitääkö nyt jättää vielä väliin...ELokuvissa on vain niin ihana käydä! Mä olen kans sellainen odottelija...Jotain pitää olla mitä odottaa :D IHanaa viikkoa Nanni <3

    VastaaPoista
  11. Minä en ole näistä katsonut yhtäkään, mutta aivan vastikään tajusin pääosassa olevan Jamie Dornan. Se tarkoittaa sitä, että leffat on yksinkertaisesti joskus pakko katsoa, koska hän on niin hottis :D

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -