JOULU ON TAAS, RIEMUITKAA NYT

torstai 24. joulukuuta 2015


Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt. 
Tulkoon toivo kansoille maan, 
pääsköön vangit vankilastaan.
Uskon siemen nouskoon pintaan, 
olkoon rauha loppumaton.
Joulu on taas, kulkuset soi.
Tulkoon Jeesus Herraksi sen.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan,
Silloin joulu luonamme on.



Aatto on kääntynyt iltaan. Aamu nautittiin kotona olosta, saunottiin ja syötiin puuro. Kuusen alle oli tullut yöllä lapsille yhdet paketit ja niistä löytyneet lautapelit ilahduttivat koko perhettä. 
Anoppilan juhlapöytä ei pettänyt tänäkään vuonna. Herkkua on siinä monenlaista... no näinpä. Tällä ähkyllä ruokkisi kokonaisen Afrikkalaisen kylän. 
Joulupukkii, joulupukkii, valkopartaa vanha ukki... tuli ja meni. Luottopukki joka ei ole pettänyt yhtenäkään vuonna. Kertoo tarinaa rakastuneesta Petteri-porosta jonka jatkotarinaa lapset innolla odottavat joka joulu. Ihana pukki. 
Pukin vierailun jälkeen on perinteenä muistaa kynttilöin niitä Rakkaita jotka ovat sydämissämme. Raskas reissu hautuumaalla päättää aattopäivän. 


Nyt on siippa suukoteltu yövuoroon töihin ja hieman haikein mielin istun sohvalla ja kummastelen, että tässäkös tämä hulina päivä taas oli. 
Lapset ovat linnottautuneet huoneisiinsa lahjojen pariin. Kaikki saivat mieluisia lahjoja ja näillä tulee taas pärjätä tuleva vuosi. 

Teekupposen kera toivotan kaikille oikein ihanaa joulua.
-Nanni-

15 kommenttia:

  1. Me käytiin miehen siskon luona runsaan Joulupöydän antimilla :) Ähky on.. S sai pukin lahjat kotona, jotka ilmestyi päikkäreiden aikaan kuusen alle..;) Pukki vanha mies se levittelee lahjoja jokapaikasta, tarttis sihteerin :)
    Huomenna töihin ja äidin ruuille..
    Tapaninpäivän kahvit anoppilassa ja miehen lapset tulee lähipäivinä syömään :) Mukavaa Joulun aikaa, Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi sitä jouluna pitääkin syödä niin paljon ja koko ajan.
      Pukki se tosiaan on hassu ukko. Minunkin paketti löytyi kotoa.
      Ihanaa joulun jatkoa Nunnu ♡

      Poista
    2. Kiitos, Samoin Nanni <3 Nautitaan ruuasta :)

      Poista
  2. Niin se aatto oli taas ja meni, meillä menivät jo nukkumaan, itse halusin pienen hetken rauhaa ja tulin tänne:) Mukavia joulunpyhiä Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapset olivat jo nukkumassa kun itse vielä kuuhasin hereillä. Ihanaa kun lomalla saa valvoa.
      Ihanaa Joulupäivää sinnekin.

      Poista
  3. Oikein leppoisaa joulunaikaa teidän perheelle <3 Taisit saada mieluisan joululahjan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T. Ihanaa joulua sinullekin ♡
      Voi toden totta, aivan parahin lahja kaikista maailman lahjoista. Materiaalisista sellaisista siis...

      Poista
  4. Minulla taasen on paras osa joulua vasta edessäpäin kun tänään saadaan kattaa pöytä koreaksi herkkuja notkuen kun vanhempani tulevat meille joulupäivälliselle, tätä oon niin oottanut monta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän pöydässä on varmasti ollut niin paljon kaikkea ihanaa, että olisin voinut salaa liittyä seuraan.
      Harmi kun täällä tekee loma jo loppuaan, en jaksaisi millään aamulla nousta töihin lähtemään.

      Poista
  5. Kovin kauniita paketteja. <3 Tunnelmallista joulupäivää Nanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia.
      Ihanaa joulusta nauttimista sinnekin. Mie palaan huomenna taas tön ääreen.

      Poista
  6. Ihanaa joulun jälkeistä aikaa ja mukavaa loppuvuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli.
      IHanaa joulua teillekin <3

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -