JA MITÄS MINÄ SAINKAAN?

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Haittaako jos palataan ajassa muutamia viikkoja takaisinpäin sinne jouluun, jonka kaikki on jo onnellisesti unohtanut? Joulua sen suuremmin hehkuttamatta haluan kertoa kuinka kiltti minä olin viime vuonna ollut, sillä sain juuri niitä ihania juttuja paketeista joita olin syksyn alla itsekin kaupassa hypistellyt. 
Toivoin tasan yhtä lahjaa, sen myös sain ja muutaman muunkin ihanuuden. 


Hayn tarjotinpöytä oli ainoa toive mitä halusin lahjaksi. En uskaltanut uskoa, että sitä saisin mutta voih sitä onnea kun se aattoiltana olla tönötti meidän olkkarissa kun kotiuduimme joulun vietosta. 
Pukki toi myös pöydällä olevan Iittalan Nappulan. Sille olen etsinut valkoista sisarusta mutta jostain syystä yhtään valkoista ei kaupoista löydy vaikka kuinka hakisi ja etsisi. Nämä ihanuudet sain siipaltani. Kyllä se vain tietää kuinka pitää vaimon onnellisena. Joo joo, tiedän. Muodostuu se onnellinen elämä muustakin kuin materiasta. 


Kummityttöni oli muistanut, että himoitsen Argan Oilia haastaviin hiuksiini. Hänen paketistaan löytyi siis tämä öljy ja ahkerasti tätäkin on tullut käytettyä. 



Anopin paketista löytyi uudet täkit meille molemmille. Uusien täkkien myötä tajusin todellakin kuinka surkeassa kunnossa vanhat peittomme olikaan, ohuet ja nukkavierut. Kamalat suoraan sanottuna, hyi. Pehmoiset, paksut täkit tulivat erittäin lämpimästi tarpeeseen pakkasten saapuessa Suomeen. 
Anopilta sain myös himoitsemani Kastehelmen uutuuden, kannellisen rasian. Tuotakin olin koko syksyn himoinnut mutta en osannut päättää kumman ostaisin, harmaan vai kirkkaan. Rasia on ajanut korurasian virkaa. 


Lisäksi saimme omilta vanhemmiltani uudet tyynyt, ne jos mitkä todellakin tulivat tarpeeseen. Miten sitä ihminen ei älyä noinkin tärkeitä arjen asioita päivittää useammin. No nyt kelpaa akan nukkua kun päänalla on pehmoinen tyyny ja muuta kroppaa lämmittää uusi täkki. 
Leffaliput kelpaa aina. Kuinka se pukki tiesikin, että kaipaisimme siipan kanssa kahden keskistä hetkeä vaikka leffan parissa. Ihana pukki. 
Tänäkin vuonna sain siis niin ihania lahjoja, ettei valittamiselle ole sijaa. Kiitos kiitos kiitos. 

Illalla arvotaan ihana kosmetiikkapaketti. Hui kun jänskättää itseänikin, että kuka onnellinen sen saa. Aikaa siis osallistumiselle on vielä muuan tunti. 

Nanni

29 kommenttia:

  1. Oot kyllä ollut tosi kiltti! Sen verran hienoja lahjoja oot saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa Tuija muuta. Olin kyllä tosi ihmeissäni kaikista noista ihanuuksista.

      Poista
  2. Ootpas sie ollu kiltti :) Uudet peitot ja tyynyt lämmittää varmasti pitkään :)
    Me ei ostettu toisillemme lahjoja, kaiken muutto homman ja muun rahan menon vuoksi.. Onneksi pukki muisti neitiä..:) Ai, niin saatiin me äidilläni savustuspönttö(sähköllä toimiva) ja puruja. Pitäisi joskus kokeilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savustuspönttö ois kyllä ihana, sais herkullista kalaa omasta takaa.
      Oli kyllä ihana saada uudet peitot sekä tyynyt.

      Poista
    2. Pitää kesällä kokeilla sitä..:) Pari vuotta sitten uusimme mekin..:)
      Ehdotin päiväkodille että lähtisivät laavulle paistaa makkaraa kun kelit paranee.. Ei kuulunut jippii! Mutta ei sanottu ei.. Nähtäväksi jää kuinka ehdotukseni käy ;)

      Poista
  3. Oletko käynyt Iittalan myymälässä Kaakkurissa? Valkoiset oli myyty keskustan kaupoista loppuun jo ennen joulua, mutta ainakin Iittalan verkkokaupan puolelta niitä silloin sai. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä en ole käynyt mutta tänään kolusin Stokkan sekä Kodin1.sen läpi eikä valkoista ollut kummassakaan.

      Poista
  4. Kiltti tyttö olet ollut ja upeita lahjoja olet saanut!;)
    Tuo pöytä on huippu ihana ja täkit ja tyynyt kuulostavat luksukselta, ihania!
    Mukavaa päivää sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet peitot ja tyynyt tuli kyllä todellakin tarpeeseen.
      Ihanaa uutta viikkoa Sari.

      Poista
  5. Hayn tarjotinpöytä on kyllä upea! Hitsi, jos mahtuisi vielä asuntoon niin mäkin tahtoisin semmoisen ;)

    VastaaPoista
  6. Se valkoinen nappula on vaan semmoinen "likaisen valkoinen" ehkä niinku luonnonvalkoinen, voi näyttää tuossa valkoisella pöydällä (jos siihen aiot mustan kaveriksi) hiukan oudon väriseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä. Ei ole kyllä kiva jos se näyttää likaiselta. Hyvä tietää niin en mene sitä mistään tilamaankaan.

      Poista
  7. Ihania lahjoja olet saanut! Varsinkin tuo pöytä ♡ Mukavaa synnuntaita♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana.
      Ihanaa tulevaa viikkoa.

      Poista
  8. Ihania paketteja on kyllä joulupukki tuonut....tainnut joulutontut olla kurkkimassa ikkunan takana, kun olet toivonnut :) Valkoinen ja punainen nappula ovat minusta oudon värisiä, joten valkoinen saattaa näyttää Hay pöydän päällä likaisen väriseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa Päivi muuta, tonttuja saa kyllä kiitellä lahjoistani.
      Kiitti vinkistä tuon Nappulan kanssa, en mie sitten sitä halua jos se on sen värinen.

      Poista
  9. Hienoja ja tarpeellisia lahjoja olet saanut. Pöytä on kyllä täydellinen!

    VastaaPoista
  10. Kyllä siellä onkin oltu kilttinä, kun noin upeita lahjoja on tullut! Tuo Kastehelmen kulho on ihana ja juuri harmaana! Niin ja tietty tuo pöytä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastehelmeltä on kyllä tullut ihania uutuuksia.
      No olin kyllä tosiaan tainnut olla kilttinä lahjoista päätellen.

      Poista
  11. Pöytä sopii todella hyvin teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään siitä kyllä hurjan paljon.

      Poista
  12. Olitpa ollut kiltti <3 Ihania lahjoja ja tuo kastehelmen rasia aivan super <3 <3

    VastaaPoista
  13. Kaikki lahjat ihania! Kastehelmi on mun suosikkisarja <3
    Me ruukataan ostaa uudet täkit ehkä 5 v välein kun bongataan jostain hyvä tarjous, tyynyt vaihtuu useammin :D

    VastaaPoista
  14. Olet ollut niin kiltti, aivan ihania lahjoja Nanni ja hei kilttihän sinä olet. <3 Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
  15. Ihania lahjoja! Muakin hiukan harmittaa kun en uusia peittoja lahjaksi pyytänyt! :)

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -