KUTRIT OJENNUKSEEN

perjantai 29. tammikuuta 2016


Kuten blogini nimikin "Suortuva" kertoo, olen aika neuroottinen hiusteni suhteen. Eihän ne juuri kummoisilta näytä mutta pyrin hoitamaan hiuksiani aina suositusten mukaan. Olen vuosien saatossa imenyt kaikki mahdolliset hiusvinkit itseeni ja niiden avulla koitan pyrkiä täydellisen kuntoisiin hiuksiin. Huom koitan pyrkiä.
Ihailen aina ihmisten hiuksia. Kaupassa kulkiessa katselen millaisia malleja ihmisillä on, ihastelen kiiltäviä, suoria kutreja ja toivoisin joskus saavan  itsellenikin helppohoitoiset hiukset. Oma kuontaloni on haastava pörrökasa. Pesun jälkeen hiukseni eivät kuivaa piikkisuoraksi eikä ne kiillä kauniisti. Päätäni korostaa kasa pehkoa joka on kuin palaneen permanentin jäljiltä. Latvani haaroittuvat helposti, vaikken juurikaan koskaan edes käsittele niitä millään laitteilla. 
Pieni parannus tuohon karkeaan pörrökasaan on tullut sillä, etten enää värjää hiuksiani. Vuosien kasvatus värjäämisestä ulos alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Viimeksi päätäni koristi oma hiusväri joskus yhdeksänkymmentä luvulla. Luulin, että oma hiusvärini on kamala maantienharmaa mutta olenkin yllättävän tyytyväinen omaan väriini. 
Pesen hiuksia kolmen päivän välein, eli aika harvakseltaan. Tämän ohjeen olen aikoinani saanut kampaajaltani. Turha hiustenpesu kuulemma kuluttaa hiuksia turhaa. En liioin käsittele muutenkaan hiuksiani vaan ne roikkuvat tylsinä ponnarilla. Ainoastaan juhliin ja menoihin käytän suoristusrautaa taikka kiharrinta, muuloin ne saavat olla sellaisenaan kuin ovat. 


Sain kattavan tuotesetin Moroccanoililta testailtavaksi. Olen kuullut paljon kehuja arganöljystä, niin ihon kuin hiustenkin hoidossa, joten olin todella iloinen päästessäni testailemaan kyseistä tuotesarjaa. Ikuisena pessimistinä ajattelin kuitenkin, ettei tämä sarja taltuta pörröpäätäni sen kummemmin kuin muutkaan hiustenhoitosarjat. 

Moroccanoil sarjaan kuului viisi eri tuotetta:

Silottava shampoo sekä hoitoaine. Tarkoitettu kaikille hiustyypeille. Ravitsee hiusta välittömästi arganöljyllä sekä arganvoilla. Tuote-duo siloittaa hiusta sisältä ulospäin, ja lopputuloksena onkin pehmeämmät ja helpommin käsiteltävät hiukset. 

Moroccanoil Smoothing Mask eli tehohoito. Viikottain käytettävä tehokosteuttava naamio pehmentää ja siloittaa hiuksia pitkävaikutteisesti sekä parantaa hiusten käsiteltävyyttä. Sisältää arganvoita, arganöljyä sekä kookoksen rasvahappoja.


Moroccanoil Smoothing Lotion on muotoilutuote sekä föönäysvoide joka antaa välitöntä hallittavuutta ja pitkäkestoista sileyttä sekä kiiltoa hiuksille. Muotoiluvoide kesyttää hiussuortuvat ja parantaa hiusten elastisuutta ja hiuksista tulee todella pehmeät. 

Moroccanoil hiusöljy tasoittaa ja siloittaa pörröisetkin hiukset ja tekee ne helposti kammattavaksi.



Nyt olen testaillut tätä sarjaa muutamien viikkojen ajan ja tarviiko minun edes kertoa mitä olen tästä tuotesarjasta tykännyt? 
Valehtelisin jos väittäisin saaneeni piikkisuorat, kiiltävät hiukset, en nyt ihan mutta ero hiuksissani on silti huomattava. Huomaan harovani hiuksiani tuon tuostakin, latvat ovat takuttomat, ihanan sileät sekä pehmeät. Pesun jälkeinen pörröisyys on selvästi vähäisempi eikä fiilis enää ole läheskään niin peikkomainen kuin ennen. 
Oletin tykästyväni tuotesarjassa selvästi johonkin yksittäiseen tuotteeseen enemmän kuin toisiin mutta ainakin toistaiseksi olen totaalisen hullaantunut koko settiin. 
Haasteellinen huontaloni taisi löyttää vahvan voittajan, argan öljyn. 
Tässä taitaa olla sellainen voittaja jota tulen jatkossakin käyttämään. 


Olisin ottanut kuvia huomattavasti sileämmästä lookistani mutta eihän tähän aikaan vuodesta valoa riitä sinne saakka kun pääsee töistä kotia. Jospa saan nappailtua muutamia kuvia viikonlopun aikana. 

Tunnetustihan kukaan ei ole koskaan tyytyväinen omiin hiuksiinsa (tai näin ainakin luulen), olisikin kiva kuulla mikä sinulla ärsyttää tai tykästyttää omissa hiuksissasi. 

Silkin sileää viikonloppua toivottaa...
-Nanni-

Blogi yhteistyö Morocconoil 

23 kommenttia:

  1. Ihania tuotteita oot saanut testiin <3
    Mä tykkään mun hiuksissa siitä että niitä on paljon :D (joskus jopa liikaa). Mulla oli oma väri hiuksissa, kunnes viime kesänä päätin värjätä oranssin lieska-tukan, nyt oon taas kasvattanut omaa väriä. Saa katsoa jaksanko loppuun saakka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin Nadja ihan älyttömän kauniit hiukset, paksut ja tosi upean väriset.
      Aika tuskastuttavan hidasta oli kasvattaa väri pois mutta kyllä kannatti.

      Poista
  2. Oi, hyvä postaus ja mielenkiintoiset tuotteet. Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa, noi on kyllä parhaat käyttämäni hiustuotteet ikinä.
      Leppoisaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Käytin viime kesänä ensimmäistä kertaa tuota Moroccanoilin öljyä ja se oli kyllä ihanaa! Täydellinen apu kuiville kesähiuksille ja se tuoksu<3 Noita muitakin tuotteita olisi kyllä kiinnostava kokeilla! Tykkään mun omissa hiuksissa niiden omasta vaaleasta väristä ( en ole värjännyt hiuksiani koskaan). Tällä hetkellä ärsyttää nopea rasvoittuminen ja hankalan pituinen otsis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TUoksu on aivan ihana <3
      Lotrailisin tuota öljyä vaikka kuinka mutta kun sitä riittää vähempikin määrä :D
      Sulla on niin ihanan väriset hiukset, älä ihmeessä vain värjäilekään niitä.

      Poista
  4. Vautsi mikä testaussetti! Tiedätkin että tykkään kovasti Morocconoilin Hydration hoitoaineesta :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Suvikki aivan loistava tuote. Tuota sarjaa aion jatkossa itsekin ostaa.
      Ihanaa viikonloppua ihana Päivänsäde <3

      Poista
  5. Hyvän kuuloinen testisarja sinulla ;) Minulla on pitkät hiukset jotka ovat ilman laittoa suorat mutta näin talvisin päänahka meinaa kuivua liikaa johtuu varmaan siitä kun pipoa pitää päässä aina :) Hyvää viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla alkaa syksyisin päänahan kutina ja kuivuminen ja siihen tarvin kunnon tuotteet. Tää sarja on ollut kyllä tosi mieluinen.
      ihanaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  6. Pitääpä ehdottomasti tutustua näihin vähän tarkemmin, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaapa Johanna, on oikeasti tosi ihana tuotesarja.

      Poista
  7. Mistäköhän tämmöistä voipi ostaa? :) Minulla ärsyttää kun ei ole oikein mitään tyyliä, mihin mie oisin ihan sata tyytyväinen. Minun on pakko pestä pää joka toinen päivä jos ihmisten ilmoilla liikun..
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stokkalla on ainakin ja olen toki nähnyt netissäkin myytävänä.
      http://www.shampookauppa.fi/brand/23/moroccanoil
      Kurkkaappa Nunnu tuonne.
      IHanaa viikonloppua ihanuus <3

      Poista
  8. Sarja on ehdottomasti yksi parhaita. Niin ihania tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, ihan loistotuote.

      Poista
  9. Nämä on ihania tuotteita, hoitoaine tällä hetkellä käytössä ja tykkään todella.
    Sinullahan on upeat hiukset ja kauniin väriset!
    Hiuksiani olen värjännyt iät ajat, ja värjään vastaisuudessakin, en viihdy omassa värissäni vaan laitan vaaleita raitoja kirkastukseksi. Senpä vuoksi hiukseni vaativat erityistä hoitoa. Tehohoitoa aion kyllä testata.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Itsestä tuntuu aina, että oma look on niin tylsä ja mälsä.
      Testaapa tosiaan sitä tehohoitoa ja öljyäkin suosittelen lämpimästi.
      Ihanaa viikonloppua Ihana työkamu <3

      Poista
  10. Kivaa, kun esittelit sarjan meillekin, mulle aivan uusi tuttavuus!
    Mukavaa lauantaita sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä testaamaan, itse olen tykännyt tosi tosi paljon.

      Poista
  11. Mulla on ollut pari näytepulloa tuota öljyä. Se on mielettömän ihanaa ja ostan sen heti, kun seuraavan kerran olen sellaisessa kaupassa, josta sitä saa ostettua. Olisi mielenkiintoista kokeilla muitakin tuosta sarjasta.
    Mulla on tosi karheat ja pörröiset hiukset, jotka vaativat ehdottomasti siloittavaa öljyä (ja suoristusrautaa) latvoihinsa. Pesen hiukseni n. 5 päivän välein. Jos harrastaisin liikuntaa ja hikoilisin, niin silloin joutuisin hiusten pesulle useamminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi wau, miten pystyt pitämään niin pitkän pesutauon. Mulla meinaa kolmas päivä olla jo aika tuskaa.
      Omaan pörröisyyteni tuo tuotesetti on helpottanut kummasti, suosittelen kokeilemaan.

      Poista
    2. Mulla on niin paksut, karheat ja jouhimaiset hiukset, että ne eivät likaannu helposti eikä niissä likaisuus näy :)
      Minulla ei ole helposti rasvoittuva päänahka. Ja tosiaan, kun en urheile niin se varmaan auttaa myös asiaan.

      Mulla on sellainen hiuslaatu, joka imee vettä ihan hirveästi ja kuivumiseen menee ikuisuus. Kuivaan hiuksiani harvoin hiustenkuivaajalla, joten minun on pestävä hiukseni ennen puolta päivää, jos haluan, että hiukseni ovat täysin kuivat ennen nukkumaan menoa :D Takaraivo on sellainen kohta, joka kuivuu hitaammin. Vielä 6-7 tunnin kuluttua se paikka tuntuu kostealta. Itsepähän olen pitkän reuhkan kasvattanut. Lyhyemmällä tukalla pääsisin helpommalla :D

      Poista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -