MINUSTA EI OLISI OPETTAJAKSI

tiistai 17. lokakuuta 2017




Tuon tuostakin mediassa tulee esille opettajan ja oppilaan välisestä nujakoinnista. Viime viikolla saimme taas lukea tällaisesta tapauksesta. Jos en väärin muista niin kyse oli tilanteesta jossa oppilas oli käyttäytynyt ruokalassa epäasiallisesti, heitellyt ruokaa tai muuten vain käyttäytynyt sopimattomasti. Koulun henkilökuntaan kuuluva aikuinen oli puuttunut tilanteeseen niin kuin minusta kuuluukin puuttua ja siitähän oli syttynyt kunnon käsirysy tai jonkin sorttinen nujakointi. 

Tässä tilanteessahan muut nuoret ovat kaivelleen kännykkänsä esille ja nauhoittaneet tapahtuman aloittaen tietenkin kuvauksen vasta siitä mistä kunnon käsirysy alkaa, jättäen tottahan toki videolta pois sen alun mistä kaikki sai alkunsa. 

Kuinka tällaisen episodin jälkeen käy opettajan? Hän saa kertaheitolla huonon ihmisen sekä kasvattajan leiman. Tämän lisäksi hänet pahimmassa tapauksessa irtisanotaan työstään. Aika raakaa peliä. 

Vidoltahan käy vain ilmi se, kuinka aikusella palaa pinna ja hän käyttäytyy väkivaltaisesti. En hyväksy väkivaltaa enkä näin puolustele aikuisen käytöstä mutta murrosikäisen äitinä tiedän kuinka tuon ikäiset osaavat käyttäytyä. 


Oma esikoisemme kanssa olemme päässeet ainakin toistaiseksi todella helpolla. Toki hän osaa soittaa suutaan ja kulmakarvojen asennosta näen milloin hän ärsyttää meitä ihan vain huvikseen, mutta voisi hänen kanssaan mennä huomattavasti hankalemminkin. 

Joten mitä tulee teinien tahalliseen ärsyttämiseen niin tiedän todellakin mitä he sillä ärsyttämisellä hakevat. 

Opettajat tekevät todella arvokasta työtä. Heidän roolinsa lastemme kasvattajina on suuri. Silti lapsen kasvatuksessa päävastuu on aina lapsen omilla vanhemmilla, kasvatusvastuuta ei voi sysätä opettajille eikä päiväkodin hoitajille. 

 Omassa nuoruudessani opettajilla oli isommat valtuudet ojentaa lapsia/nuoria. En todellakaan tarkoita, että hyväksyisin entisajan kurittamisen tai nurkassaseisottamisen mutta ennen opettajat sentäs saivat tarvittaessa korottaa ääntään lapsille. Hyvän opettajan toki ei tarvinnut korottaa edes ääntään mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. 

Ennen opettajia kunnioitettiin ja luokassa istuttiin hiljaa. Nykyään tuntuu, että onko nuoret ne jotka sanelevat säännöt koulussa ja jos ei se jollekin passaa niin johan on youtubessa videota mitä erikoisemmista tilanteista. 

Käytöstavathan opetetaan kotona. Kun koululla tai kaupungilla heiluu lapsi tai nuori vailla minkäänlaisia käytöstapoja täytyy kyllä miettiä hieman niitä kotioloja. En aseta itseäni täydellisen vanhemman rooliin, en todellakaan. Olen tehnyt virheitä äitinä ja tulen niitä varmasti jatkossakin tekemään mutta siitäkin huolimatta koitan opettaa lapsilleni ne perusasiat mitä jokaisen lapsen kuuluukin kotoa oppia. Käytöstapojen lisäksi lapselle on tärkeä osoittaa myös rakkautta ja aikaa "olen täällä sinua varten". 

Yläasteen aikainen  luokkani oli todella levoton, opiskelurauhasta siinä luokassa ei ollut mitään tietoakaan. Luokkani pojat haistattelivat avoimesti opettajille mutta tuolloin opettajat tekivät kyseisestä puuhastelusta äkkiä lopun. 
Muistan kerrankin kun oman opettajamme tunnilla luokan pahin häirikkö ei antanut minkäänlaista opetus/opiskelurauhaa, monesta pyynnöstä huolimatta hän jatkoi omaa showtansa. Luokanvalvojanamme oli iäkkäämpi, rauhallinen mies joka hermostui harvoin mutta osasi kyllä senkin taidon. Aikansa hän jaksoi pyytää rauhaa tunnille ja jossain vaiheessa hän jatkoi opettamista, samalla nousten ja kävellen häirikön luo, otti häntä puseronniskasta kiinni, nosti hänet ylös ja ohjasi luokasta ulos, keskeyttämättä opetusta kertaakaan. Seurasimme kaikki tilannetta osittain huvittuneena, osittain suurta kunnioitusta luoden opettajallemme. Tunti jatkui kiitettävän rauhallisena. 
Toimippa näin nykypäivänä. 

Nykynuoret tietävät turhankin hyvin oikeutensa. Toisaalta nuorten puolustus epäasialliseen käytökseen on murrosikä ja ne hitsin hormoonit jotka meitä naisiakin ohjailee tuon tuostakin. 

Kaikkia nuoria ei silti saa leimata näiden mediassa esille tulleiden tilanteiden vuoksi. Lapsissa ja nuorissa on myös niitä, jotka todellakin osaavat käyttäytyä. Nykynuorissa on todella hienoja ja esimerkillisiä yksilöitä joista moni saisi ottaa mallia. 

Minusta ei olisi toisten lapsien kasvattajaksi. Ärsytyksen sietokykyni on liian lyhyt noinkin vaativaan tehtävään. Kaikki kunnioitus siis tämän päivän opettajille. 


31 kommenttia:

  1. Ei mustakaan...olis opettajaksi :D Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
  2. Tuo kyseinen tapaus on jäänyt itseltäni kokonaan huomaamatta, mutta hyvin usein pohdin tuota samaa, että opettajilla ei todellakaan ole helppoa nykypäivänä. Enkä syytä lapsia, enkä nuoria, vaan pääasiallisesti vanhempia. Missä on vanhemmuus tänä päivänä? Lapset saavat perseillä ihan käsittämättömästi ja vanhemmat eivät muka voi mitään?!?! Lähtien ihan puhelimen käytöstä ja siitä miten toisia kohdellaan. Jotenkin minusta nykyajan touhua kuvaa hyvin eräs "vitsi": Mitä eroa on perunalla ja nykyajan lapsilla? perunat on kasvatettu ;)
    Mukavaa tiistaina joka tapauksessa ja nautitaan lapsistamme ja nuoristamme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olet kyllä oikeassa tuossa asiassa, eli kyllähän suurimassa tapauksista malli lähtee kotoa. Toki on niitäkin tapauksia missä lasta varmaan yllytetään typeriin juttuihin.
      Toi vitsi on kyllä todella osuva juttu :D
      IHanaa keskiviikkoa sinulle ja tervetuloa blogiini <3 Todellakin nautimme lapsistamme, ne on hienoja ja esimerkillisiä nuoria.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä ettei opella ole kovin helppoa näinä aikoina ohjata nuoria.
    Ei tartte olla kuin yksi "pässinpää" luokalla niin osa oppilaista menee kaikkeen hulluun touhuun mukaan, eivätkä käytä omaa järkeään.
    Yli 10 v. kun olen ollut päiväkodilla tai koulussa töissä, oli suht helppoa, mutta aina joka vuosi oli vaikea lapsi joukossa/villitsijä.
    Nyt en enää jaksais olla nykynuoren ohjaajana, onneksi olen eläkkeellä.
    Omien lasten murkkuiät meni suht helposti........muistaakseni :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joukossa tyhmyys tiivistyy, eikös se niin sanota?
      Meillä toinen lapsista on tosi helposti mukaan vedettävissä ja joskus olenkin miettinyt että mihin kaikkiin hullutuksiin se vielä vedetään mukaan.

      Poista
  4. Minäkin huomasin tuon jutun ja yleensä kyllä huomaan tuollaiset jutut kun itse olen opettaja, tai olin koko työurani ajan. Opetin ammattikorkeakoulussa, joten tuollaisiin asioihin ei onneksi tarvinnut törmätä. Koin että nuorten aikuisten opettaminen oli todella mielenkiintoista ja antoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mediassa ensiintyneet jutut on tainneet kaikki koskettaa yläkoululaisia? Siinä sitä oltaisiinkin kun nuoret aikuisetkin pistäisi ihan hösseliksi. Hienoa työtä olet tehnyt.

      Poista
  5. Ei kateeksi käy opettajia, tärkeää mutta raskasta työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, tärkeä mutta onko enää niin arvostettua, ainakaan kaikkien osalta.

      Poista
  6. Kyllä opettajan rooli tänä päivänä on minustakin haastava. Itse työskentelen varhaiskasvatuksessa ja sielläkin tuntuu haasteet kasvavan vuosi vuodelta.
    En tiedä mistä johtuu... maailma ja ihmiset on muuttuneet...
    Hyvä postaus, hyvää pohdiskelua!
    Kivaa jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti juuri tuo, maailma ja ihmiset ovat muuttuneet... harmillista.

      Poista
  7. Otit esiin tärkeän aiheen, hyvä niin. Opettajilla ei todellakaan ole helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitkään olen jo seurannut noita mediassa esille tulleita tilanteita missä oppilaan touhuavat ihan mitä haluavat.

      Poista
    2. Ei toki siis kaikki, hienojakin nuoria onneksi löytyy ja se on hyvä se.

      Poista
  8. Opettajat tekevät arvokasta työtä, en silti haluaisi miekään olla ope nykyaikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Kyllä ajat on kovasit muuttuneet. Ei minun lapsuudessa saanut lapset ruveta isottelemaan koulussa, saatikka käyttäytyä miten huvittaa.

      Poista
  9. Mielettömän hyvä postaus ja täyttä asiaa. Mun mielestä opettajat ovat myös lapsen kasvattajia, johon kuuluu komentaminen ja kurittaminen. Ei tietenkään väkivaltaa, mutta ääntä saa korottaa todellakin ja täytyy korottaa. Tuntuu, että nykyajan nuoret hyppivät silmille :(.

    Ymmärrän myös sen, että opettajan kädet ovat sidotut. He eivät oikeastaan voi tehdä mitään, ettei heitä leimata joksikin mitä eivät ole. Mutta samaan aikaan meillä kävi viime vkollla episodi, jossa mini ei "suostunut" menemään tunnille. Oli suuttunut jostain. Tämä ei tietenkään oikeuta tytsää jäämään tunnilta pois, mutta opettaja soitti minulle keskellä työpäivää ja olin speakkerissä ja jouduin komentamaan lapsen tunnille. Kyllä mulla puhelun jälkeen tuli sellainen olo, että huh huh. Hoida opettaja hommas ja komenna se lapsi tunnille äläkä soita mulle töihin. Damn. Mitä jos olisin ollut kokouksessa tai vastaavaa? Sain häneltä vielä myöhemmin viestin, jossa hän kiitti ja sanoi, ettei olisi saanut tilannetta haltuun ilman mua. What? Ei mee jakeluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajilla on suuri rooli kasvattajina ja itse haluan luottaa, että koulussa homma toimii päivän aikana. Ja ainakin tähän saakka se on toiminut hienosti. Opettajan kanssa kommunikointi ja lapsen arjen suunnittelu on aina toiminut moitteettomasti. Siksi minua surettaakin usein esille tulevat tilanteet jossa opettaja tuntuu olevan alakynnessä.
      Mutta tuo kertomasi tapaus on kyllä mahdoton, pitäähän opettajan kuitenkin pärjätä lasten kanssa eikä antaa lapsen sanella ehtoja.

      Poista
  10. Arvostan todella tämän päivän opettajia <3 Ei ole se helpoin ammatti.

    VastaaPoista
  11. Täällä yksi opettajista. Olen opettanut yläasteella yli kymmenen vuotta ja nyt olen siirtynyt lukioon. Minä rakastan työtäni kieltenopettajana ja kiitän joka päivä, että minun oppilaani ovat loistotyyppejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajan työ on kyllä todella kunnioitettavaa niinkuin kirjoituksessani toivon mukaan annoinkin ymmärtää mutta eteen tulleet tilanteet ovat olleet surullista kuultavaa opettajan kannalta. Onneksi myös hienosti käyttäytyviä nuoriakin on olemassa.

      Poista
  12. Samaa mieltä, kaikki kunnioitus Emme myöskään puutu koko ajan opettajan työhön, vaan luotamme heihin ja heidän työhönsä. Ei olisi minustakaan opettajaksi.

    Ihana viikkoa Nanni <3

    VastaaPoista
  13. Minullakaan ei ehkä pinna kestäisi opettajana :D

    VastaaPoista
  14. Nostan kyllä hattua tämän päivän opettajille. Nykyään on vaikka mitä ongelmia lapsilla :( Olen itsekki ollut 5 vuotta open hommissa, siitä on aikaa kylläkin jo 14 vuotta. Opetin myös erityisluokkaa, monesti piti kyllä välillä mennä huumorilla näitten nuorten kanssa. oli vaikka minkälaista tapausta. Ite muistan aikoja lämmöllä ja ihanaa kun vanhoja oppilaita tulee moikkaan kadulla tai jumpissa. Tuohon aikaan vielä opettajia arvostettiin ja aina tietysti löytyy niitäkin jotka varsinkin testaili uutta opettaja tulokasta.

    VastaaPoista
  15. Täällä yksi preschool teacher...joku vain vetää vuodesta toiseen esiopetukseen,vaikka aina ennen lomia olen niin poikki etten sohvalta jaksa nousta ja palkkakin on surkea. Lapset on vain niin ihania kaikesta haastavuudestaan huolimatta! Koulussa olin töissä 6 vuotta ja kyllä mä nostan hattua luokanopettajille!

    VastaaPoista
  16. Vaativaa työtä on opetustyö. Itsekin olen miettinytja mitä muuta voisin tehdä, haaveilen uudesta ammatista. Mutta lomaa tässä odotellessa ja viikon hegähdystauko on tulossa tarpeeseen.

    VastaaPoista
  17. Oho! Tämä jäänyt johonkin huomaamatta. Kyllä opettajan työ on raskasta tänä päivänä kun vielä enemmän on semmosta kielenkäyttöä ja käytöstä että huh!
    Mie olen kyllä käytöstapojen puolella ja sen miten toisia kohdellaan. Aikuisia kuin lapsia. Näitä asioita koitan kovasti lapselleni opettaa.
    Onneksi löytyy vielä niitä opettajia ja ohjaajia,jotka osaa pitää langat käsissä ja saa pahimmankin suunsoittajan kuriin.

    VastaaPoista
  18. Kiitos Nanni kauniista sanoistasi!<3 Tässä syyslomaa aloitellaan, olen aivan rätti-poikki-puhki, enkä kyllä voi sanoa, että se olisi lasten tai vanhempien syytä. Mulla on ihana työpari ja meillä on todella kivat ja fiksut oppilaat. Vanhempienkin kanssa homma toimii.:) Aika tavalla on tullut sellaista ei-opettamista, ihan paperihommia tähän meidän ammattiin. Sen koen välillä tosi raskaaksi. Teilläki varmaan kikyt tuntuu, sama täällä. On ollut ylimääräinen lauantaityöpäivä ja joka viikko palaveria...sanon vaan, että näillä kulutetaan jukisen puolen tunnolliset ihmiset loppuun, ei suinkaan saada Suomen vientiä nousuun.:/

    On mahtavaa tehdä tätä työtä, kun koulussa odottaa iloiset, motivoituneet lapset, ja itsellä on vanhempien tuki ja luottamus. Yhdessähän tätä kasvatusta tehdään.:)

    Ihanaa viikonloppua!<3

    VastaaPoista
  19. Niin samaa mieltä kanssasi! Voisin pauhata aiheesta pitkäänkin, mutta parempi etten ala vaahdota sen enempää. :D Vierestä seurannut, kuinka kuluttavaa opettajan työ voi nykyään olla. Ja ei, minustakaan ei tuohon työhön olisi.

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -