SEKSUAALISTAHÄIRINTÄÄ - MIKSI SIITÄ VAIJETAAN?

tiistai 20. maaliskuuta 2018


Ennen itse aiheeseen menoa, pitää ihan moikata ja pahoitalla pitkää hiljaisuutta. Elossa ollaan. Arki vain menee vauhdilla ja päivät tahtovat täyttyä ohjelmista vaikkei niitä haalimalla haalikkaan itselleen. Jos mitään kummempaa ohjelmaa ei ole niin, sitten sitä on iltaisin vain niin väsynyt, että tietokone pysyy visusti kiinni. 

Postausaiheita kyllä mielessä on, vaikka kuinka paljon kun vain jostain saisin arkeen lisää tunteja. Niitä ei vissiin voi postimyynnistä tilata? 

No mutta sitten tuohon otsikkoon ja itse aiheeseen. Otsikko ei lupaa mitään kevyttä aihetta eikä luettavaa. 
Edellinen postaukseni käsitteli samaa aihetta, eli seksuaalistahäirintää. Mieheni oli uimahallissa kokenut todella vastenmielisen kokemuksen jossa vanhempi "herrasmies" ahdisteli miestäni ihan tosissaan. Mutta ei siitä sen enemäpää, sen voi käydä lukemassa edellisestä kirjoituksesta. 

Tuon aikaisemman postauksen kommentteihin vastaillessani muistin erään kokemuksen, jota en ollut muistanut lainkaan. Kokemus oli sellainen, etten ole tainnut siitä koskaan edes isommin kenellekään puhuakaan, ainoastaan minä ja ystäväni olemme siitä joskus puhuneet. Mistä siis onkaan kyse? No valitettavasti seksuaalisestahäirinnästä. 


Olin hyvin nuori ja kyseessä oli ensimmäisimpiä työpaikkojani missä olin. Olin todella innoissani työpaikasta, mukavaa kun sai vähän taskurahaa sekä työkokemusta. 
Työpaikka sinällään oli mukava, siellä oli kivaa porukkaa ja vaikka työ itsessään oli todella raskasta niin mukava porukka kompensoi työn rankkuuden. 

Jossain vaiheessa ajattelin, että kylläpäs minusta nyt vain tykätään täällä todella kovasti kun yksi omistajista tuon tuostakin halaili minua  ja hieman saattoi halailun lisäksi ottaa muunlaisiakin otteita. Olin kieltämättä hieman hämmentynyt asiasta. 
Aikaa kului ja aloitin opiskelun johon kuului työharhoittelu. Harjoitteluun menimme kolmestaan kahden rakkaan ystäväni kanssa, tuohon samaiseen paikkaan missä olin jo pitkään ollut. Sehän oli mitä mahtavinta aikaa kun sai porukalla viettää monta monituista viikkoa. 

Alku sujui mutkitta kunnes jälleen vanhin omistajista aloitti tutun lähentelyn. Aina kun menin varastoon, hän kipitti perässä puristelemaan takamustani tai tuli halailemaan takaapäin, samalla puristellen minua pikkuruisista rinnoistani. 
Aloin kaihtamaan nuita tilanteita, pelkäsin mennä varastolle. Jos jouduin käymään varastolla sain puhuttua tytöt mukaani. Monesti myös pelkäsin, että milloin hän hyökkää pukukopille kun olen vaihtamassa työvaatteita. Onneksi hän sentään älysi pysyä sieltä pois. 

Koskaan asiasta ei puhuttu ja luulin, että olin ainoa joka oli  joutunut kourinnan kohteeksi. Kerran vietimme tyttöjen kanssa viikonloppua ja jotenkin keskustelu ajautui noihin tilanteisiin. Ainakin toinen ystävistäni kertoi joutuneensa samanlaisten tilanteiden uhriksi kyseisellä työpaikalla. 
Koska olimme nuoria, emme tietenkään voineet tietää kuuluuko tuollainen käytös normaaliin työarkeen. Ei minulle ainakaan oltu koskaan kotona puhuttu moisista tilanteista. 

Onko kyseessä tilanne joka pitää vain hyväksyä ja antaa olla. Minuahan "vain" kourittiin. En luojan kiitos joutunut raiskauksen uhriksi mutta pitääkö aina sattua kaikista vakavin, ennenkuin asiaan puututaan?
Olin kuitenkin vielä alkuun alaikäinen. Eikä toisaalta iällä ole mitään merkitystä, olipa sitä alaikäinen tai jo aikuinen. Jokaisen kroppa kuuluu vain itselleen eikä siihen ole kenelläkään mitään oikeutta. 

Miksi en koskaan kertonut asiasta kenellekään, en edes äidilleni? En osaa vastata tuohon.  Oliko tilanne niin vähäpätöinen, että se pitää vain lakaista maton alle? 
Jos nyt mietitään tilannetta siltä kantilta, että oma tyttäreni joutuisi moisen kohtelun uhriksi, en hyväksyisi sitä sekuntiakaan. En tiedä mitä tekisin vastapuolelle mutta ei se mitään mukavaa ainakaan olisi.   
Entä jos joutuisin vastaavaan tilanteeseen uudelleen? Enää en vaikenisi enkä hyväksyisi. Ensin vetelisin tekijää kuonoon jos vain kykenisin ja sen jälkeen hän joutuisi vastaamaan teoistaan muulla tavalla. 

Maailma ei ole enää yhtä turvallinen paikka kuin mitä se oli vielä silloin kun itse olin lapsi. Lapset uskallettiin turvallisesti jättää kotiin hetkeksi keskenään. Kaverin luota uskalsi suht huoletta kävellä pimeällä kotiin, ainoa mikä pelotti oli pimeys. 
Nyt kun tiedän, että tyttäreni on perjantai-iltana kaverin luona leikkimässä niin suurimmat pelot nousevat mieleeni kun tiedän hänen tulevan kotiin kun ulkona on jo pimeää. 

Loputtomiin en voi lapsiani suojella, koska ei ole mahdollista, että kulkisin heidän rinnallaa joka paikkaan. Mutta kuinka kertoisin heille, mitä vaaroja maailma on pullollaan? En halua tehdä lapsistani pelokkaita jotka eivät uskalla enää kulkea koulutietään mutta haluaisin kuitenkin jotenkin heitä opastaa. Kertoa heille mitä hyväksyä ja mitä ei todellakaan hyväksytä. 
Puhuminen on asia mikä meillä on nostettu hyvin tärkeäksi osaksi arkea. Olemme mieheni kanssa terottaneet, että jokaisesta asiasta pitää uskaltaa puhua. Sellaista asiaa ei ole mistä ei kotona voisi kertoa. 
Minkä verran olisi siis hyvä kertoa lapsille? 
Minkä verran pitää sietää? Vai pitkääkö sietää? Miksi uhri on aina se joka on heikommassa asemassa? 

Nyt on lehtien otsikoissa ollut paljon tilanteita joissa puidaan seksuaalistahäirintää. Se tuntuu olevan valitettavan yleistä ja aika moni meistä on siihen joskus elämässään törmännyt. 
Nuo omat kokemukseni eivät suinkaan jääneet tuohon työpaikkaan vaan onhan tuota baarissakin koettu monenmoisia kähmimistilanteita mutta niistä on selvitty mojovalla mottauksella. Niitäkään ei silti kuulu hyväksyä. 

Työpaikka tuntuu olevan yleisin paikka missä moisia tilanteita on tullut vastaan. Yleisempää taitaa olla se, että nainen on uhri mutta uskallan väittää, että kyllä meissä naisissakin on sikoja. 

Tämä on asia josta voisi kirjoittaa vaikka aamuun saakka mutta nyt on pakko lopetella ja lähte unille. 

Millaisia ajatuksia teille tämä aihe herätti? Oletko sinä joutunut joskus vastaavanlaisen tilanteen uhriksi tai vielä jotain pahempaa?

Haluaisin ehdottomasti kuulla teidän ajatuksia siitä, mikä olisi hyvä tapa lähestyä lapsiani näistä vaikeista asioista. Kuinka kertoa pelottelematta?







13 kommenttia:

  1. Voi itku, mitä kokemuksia :( Köniinsä olisi ansainnut mokoma lipeväkourainen ukko! Onneksi seksuaalisesta häirinnästä nykyään puhutaan. Mutta minun on kyllä pakko myöntää, että minun mielestäni se on mennyt osaltaan myös liiallisuuksiin. Tälläiset tapaukset joista olet kertonut, on hyvä saada keskustelun aiheeksi. Nämä on TODELLISTA seksuaalista häirintää ja olen todella pahoillani, että olette sitä joutuneet kokemaan.

    VastaaPoista
  2. Ite olen ajatellut ja sanonutki, että jokaisella meillä on oma vartalo ja toinen ihminen ei saa koskea siihen jos et ite haluaa tai tehdä sellaisia asioita mitä ei hyväksy tai tulee paha mieli. Onneksi koulussa terveydenhoitaja puhuu näistä asioista ja nyt oli hyvä tämä me to you kampanja. Olen ite joutunut ikävään tilanteeseen ja mennyt siitä poliisille kertomaan, oli tilanne josta pääsin pakoon etten tullut raiskatuksi. Muistan kuinka tunsin häpeää ja pelkoa sen jälkeen. Onneksi on mennyttä elämää ja en haluaa siitä enempää tässä kertomaan. Joskus myöhemmin voidaan jutella kasvotusten <3 Osa ystävistä tietää ja nykyinen kumppanini.Mies kyllä muutti tapahtuman jälkeen pois kaupungista ja hyvä niin :). Hui, inhottavia tilanteita.

    VastaaPoista
  3. Hyi! Varmaan kannattaa asiasta puhua lapsille mutta ei pelotella. Esim. Että omaa kehoa ei tarvitse antaa koskea jos ei tykkää,esim. Vaikka joku halaa niin ei siitä tykkää.
    Näin mie koittain ja tietenkin että jos vastaan tulee mies joka jää jututtaan niin soittaa vaikka vanhemille. Yksi ei kannata liikkua.
    Paslan kokemuksen olet kokenut ja ymmärrän ettet ole sitä uskaltanut sanoa. Nykyään siitä kannattaa aukaista suunsa ja nostaa kissa pöydälle..
    Mukavaa viikkoa Nanni ❤

    VastaaPoista
  4. Ennen asiasta vaiettiin, onneksi nyt siitä uskalletaan puhua... Ei sitä ennen tosiaan hoksannut kaikkeak kun asioista ei puhuttu. Onneksi nykyään puhutaan. Koskemattomuus on erittäin tärkeä asia kaikille meille ❤️ Raja pitää olla, mikä on soveliasta ja mikä ei....Ihanaa päivää ❤️

    VastaaPoista
  5. Todella ikävä kokemus sulla, ja niin nuorena vielä :(
    Omalle kohdalleni on osunut niitä tyypillisiä baarissa lääppimisiä (nykyään läpsäisen takaisin tai otan sellaisen lyöntiasennon, että vastapuoli vetäytyy aika äkkiä). Yksi tilanne on kuitenkin jäänyt kaivelemaan erityisesti. Muutamia vuosia sitten silloisen firman pikkujouluissa yksi työkaveri alkoi hiplata takapuoltani. Olin ainoa nainen työpaikalla ja seurueessa ja tilanne oli tukala. Jos olisin nostanut äläkän, olisi se tuonut ikuisiksi ajoiksi jotensakin kiusaannuttavan ilmapiirin koko työpaikalle. Lähdin siis vain tilanteesta ja pakenin vessaan, mutta jälkeenpäin harmitti, että olisi pitänyt edes tirvaista sitä tyyppiä pöydän alla varpaille tms...

    Meidän poikia olen ihan suoraan varoittanut namusedistä, että jos joku tuntematon houkuttelee mukaansa millä tahansa verukkeella, niin hänellä on silloin pahat mielessä. Ja että aina pitää kertoa kaikista pienistäkin mieltä epäilyttävistä asioista vanhemmille.

    Tää oli hyvä kirjoitus. Aihe on sellainen, josta mielestäni pitääkin puhua <3

    VastaaPoista
  6. Voi ei mikä kokemus! Ei tuollaista kuulusi kenenkään kokea. Itse muistan kuinka autokoulussa, autokoulunopettaja (mies) helposti laittoi kätensä reidelleni. Se oli ällöttävää. Ja, kuinka rippikoulussa pappi (mies) tuli iltaisin käymään meidän mökissä ja mielellään "peitteli". Onneksi en ollut yksin mökissä, vaan useamman tytön kanssa. Tästä puhuimme nuoremmalla nais nuorisotyönohjaajalle leirin jälkeen. Myöhemmin ko pappi on saanut rangaistuksen vastaavasta käytöksestä.
    Mutta, liikaa asioista vaietaan!

    VastaaPoista
  7. Olen kokenut samaa nuorena tyttönä ja hieman vanhempanakin, jopa työtoverin taholta ja hän oli sentään nainen. Ihan hirveitä kokemuksia joita en halua edes muistella. On hyvä että asiasta puhutaan, sillä se on saatava loppumaan!

    VastaaPoista
  8. Voi ei kuinka kurja kokemus!
    Minusta näistä asioista pitää puhua. Se on ainoa keino saada muutosta asiaan.

    Minulle ei ole tapahtunut työelämässä seksuaalista häirintää. Varmaan jokaiselle ikäpolveni naiselle on joku ällöttävä pyllynpuristelija vastaan sattunut, jos ei muualla niin yöelämässä.

    VastaaPoista
  9. Mitä enemmän puhutaan, sen enemmän se poistaa vaiettujen häpeää. Hienoa Nanni, kun avasit keskustelun aiheen. <3

    VastaaPoista
  10. Hienoa että kirjoitit aiheesta oman postauksensa - niin tärkeää siitä on puhua! Toivotaan että me too -rummutus jatkuu niin kauan että häirintä saadaan reilusti vähenemään ja asenteet muuttumaan. Erityisesti toivon että kampanja rohkaisee nuoria tyttöjä ja naisia pitämään puolensa häirintätilanteissa. Ei me tytöt ja naiset olla tällä planeetalla vaan miesten himoja ja haluja varten.

    Ja on muuten aivan kammottava tuo sun kokemus! Hirveää miten jotkut voi kuvitella että heillä on oikeus kajota toisen vartaloon ihan lupia kyselemättä... Itselläni ei onneksi ihan noin räikeitä kokemuksia ole, mutta varsinkin teininä oli ihan arkipäiväistä saada vanhoilta ukoilta osakseen ällöttäviä ehdotuksia ja rivoja eleitä.

    Viime kesän inhottavin muisto jäi eräistä juhlista, kun vieressä istunut varmaan 50 vuotta vanhempi ukko yritti koko ajan tehdä lähempää tuttavuutta ja hivutella kättään mun hartioille. Juu ei kiitos... Tämän herran edesottamuksia sai vielä vierestä seurata hänen perheensä ja suunnilleen mun ikäiset lapsenlapsetkin. Ällöttävää.

    VastaaPoista
  11. Voi miten ikävä muisto mutta hyvä kun puhut avoimesti! se parantaa haavoja

    VastaaPoista
  12. Musta on hemmetin rohkeaa, että sinä - ja kaikki muutkin- häirintää kokeneet avaatte suunne. Hatun nosto sinne Nanni <3

    VastaaPoista
  13. Huija, ikävää. Puhuminen auttaa aina, onneksi nykyään nuista asioista puhutaan enemmän.

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jaksat muistaa minua kommentilla, ne piristää päivääni.
Epäasialliset kommentit jätän julkaisematta.
-Nanni-

- THEME BY ECLAIR DESIGNS -